Luku 3. Arvoituksellinen naisen ryöstäjä.

          Matkalla ottamaan varvut, idea karata tuli hänelle, mutta Inga ei lainkaan osasi orientoitua, ja hänen vanginvartija jo sen tiesi. Kidnappauksen toisena päivänä hän piiskasi Ingaa hieman, koska paistepäivänä hän määräsi hänen keräämään maapuuta kokkoa varten sata metriä lännelle, mutta Inga oli mennyt idälle. Synkällä säällä Inga voisi mennä kiertämällä ja palata samalle paikalle, kuitenkin aurinkoisella päivällä, jos ottaa sama pysyvää suuntaa, hän ei tietänyt kuinka pitkään menisi, on mahdollista olla metsässä pitkään ilman veden, vaan oli kuuma. Voitiin mennä jokea myöten vain myötävirtaan ja hän hänet tavoittaisi nopeasti. Ja jos mennä yläjuoksulle, tuolla avara suo oli, vaikka ei ole mahdollista upota, vaan juuttua ja jättämällä kengät suossa.
          Missä he ovat, Inga ei tietänyt. Hän oli hänen tyttöystävän Tanian talossa kylässä, mihin tämä Tania oli tullut lepäämään kesällä. Täällä kaikki tunsivat toisensa, paikka oli syrjäkulma, ja he eivät pelänneet tunkeilijaa, joka tulisi.
         Silloin, olemassa kylän vastakkaisessa laidassa alkaen, missä on talo, jossa tyttöystävä asui, Inga meni pensaan pissaamaan. Hän tuli pensaan, teki sen, ja äkkiä joku heitti hirttosilmukkaa hänelle kaulalle. Käheä ihmisääni virkkoi:
         -Mene sinne, jonne sanon, muuten et ehdi huutaa, silmukka kiristyy, sitten vien pois sinut, kun olet tajuttomana. Oli miten oli vastustus on hyödytön. Tai on huonompi sinulle.      
          He menivät viiden minuuttia aikana. Inga oli koko kalpea, hirttosilmukan kanssa kaulalla. Sitten hän otti pois silmukan. Inga on katsahtanut taakseen ja nähnyt hänen edellänsä vieraan miehen. Hän ei oli voimamies näennäisesti, mutta jänteikäs, hänen ruumiinrakenne oli kaunis, ikä oli määräämätön, mutta selvästi vanhempi kuin Inga. Hänen vakuuttavat silmät loistivat ilona saaliista, jonka hän oli saavutettu onnistuneesti.      
         -Nyt kuuntele, likka...
         -En ole likka sinulle!
         -Huolehdi jostain muusta. Tiedän kadun, jolla asut Moskovassa. Asunnossasi kolme ikkunaa ovat, - hän sanoi Ingan moskovalaisen osoitteen, hän sanoi, missä Ingan vanhemmat työskentelevät, myös kuka ja kun on kotona. Hän kertoi paljon muita yksityiskohtia, jopa että äiti oli ruoskinut häntä viimeksi, kun Inga oli ollut neljätoista vuotta.        
         -Mitä sinä tarvitset minulta?! - Inga kokeili ryhtyä hyökkäykseen.      
         -On hyvä uutinen ja on huono. Hyvä: en aio sinut murhata tai raiskata.      
         -Kiitos vaikka siitä.      
         -Ja tässä huono uutinen: kidnappaan sinut! Tästedes olet minun vallassa, täysin kuuliaisuudessa minulle. Jos sitä haluan, pakotan sinua ollessa alaston, madella kymmenen kilometriä. Ja matelet.      
         -Ehkä jotain muuta halua? Esimerkki, imemään.
          Vaarallisen tulokkaan käsi teki salamannopean liikkeen. Vihellys kajahti. Inga hätkähti ja ehti luulla:
          "Olen hölmö! Vihastutti häntä, mutta hän on kaistapää. Nyt hän aikoo tappaa minut!"
          Viheltämällä ja kietomalla vasenta reittä, jokin asia pureutui voimisteluhousujen läpi. Kipu lisäsi ja yksi isku heti taas. Inga tarttui kädestä paikan, joka oli loukattu ja alkoi sitä hangata, sihisemällä kivusta. Tyttö on ymmärtänyt juuri, että se oli vain piiskaaminen, vaan mitään murhayritystä. Ollessaan kumartunut, Inga sai lisäksi kaksi piiskan iskua, yksi perseen ja toinen selkään. Inga parahti, ammollaan silmät ja hyppi. Sitten tulokas lujasti tarttui hänen käden, sanomassa:
         -Nyt en käske sinulle ryömimään koiran asennossa, mutta meidän täytyy kulkea, muuten voit lihottaa ja kadottamaan kauneutta, vaan olet kaunis likka, vaikka luihu, kuten kaikki muita, mutta minun kanssa tulet hyväksi tytöksi. Nyt voin ottaa pois housusi, minä löin sinua jo viisi kertaa, loput on yhdeksänkymmentäviisi...
         -Älä sen tee! Se sattuu. S-s-s, - tyttö sihisi, jo olemassa valmis nöyrtymään yli, hankaamalla selkää vapaan käden kanssa.
          Hän vaatetti hänelle mustan silmälapun, jottei Inga näkisi, minne he meni. Hän johti häntä pitkään, varoittamalla tarkasti häntä aiheesta mättäistä ja oksista, tähdätty kasvoihin. He menivät niin kahden tuntia aikana, sitten otettiin pois silmälapun. Taivas oli pilvien peitossa, mutta ei satanut. Usein ryöstäjä tarkisti kompassisuuntaa, näinä hetkinä määräämällä hänelle kääntymään pois. He menivät kovin pitkään ja tulivat määränpään kolmantena päivänä ainoa. Kaksi kertaa he yöpyivät ulkona. Taas useita kertoja hän vaatetti hänelle silmälapun, niistä kolme kertaa, näytti, he ylittivät jonkinlaisia moottoriteitä. Se nähtiin, että he ovat menneet noin viisikymmentä kilometriä ja on mahdollista, että nyt jos heidän täytyisi palata Moskovaan, sitten vain halki toisen rautatien. Ei väliä, kuinka kammattaisiin viereisiä metsiä, nyt se jo olisi turhaan. Kun kaikki se tulisi alkamaan etsiä vakavasti, jopa jos he ymmärrettäisiin, että nimenomaan ihmisryöstö on tapahtunut, ei mikään koira voisi löytää jälkeä: jo olisi myöhään.
         -Mitä roisto! - tyttö ajatteli. - ikään kuin lunta olisi pudonnut päähän!
          Kylässä, missä juoru levittää nopeasti koko läänin ja jo liioiteltu, ei kukaan huomannut epäilyttävää ihmistä, joka seurasi tyttöä pitempään, kuin yksi päivä, jopa voi olla pitempään, kuin yhden viikon aikana.
          Vaikkakin reunalla tietoisuuden, vaan nyt Inga alkoi ymmärtää, että sanonta "tieto on mahti" ei ole tyhjä ääni. Nyt Inga asumalla vahvan valtion alueessa ja sekä tämä valtio pitää puuttumista elämän kaikkiin puoliin, jopa aviorikoksiin tai lapsien kasvatukseen ateismin ja marxismi-leninismin hengessä, mutta nyt Inga on osoittautunut täysin toisessa valtiossa, missä ovat vain kaksi ihmistä, hän on herra ja Inga, joka on orjatar ja jota hän piiskaa, kuin Sidorin vuohta, siksi hän oli pakottanut hänet, aikuisen tytön, alistumaan kuin lapsi. On hyvä, ainakin hän hänet ei ... Mutta mitä tapahtuu hänelle?
          Miellyttävä aalto meni vatsan alapuolella. Inga pyöri pyllyllään ja yhtäkkiä on tullut järkiinsä. Saapumassa ja antamalla vitsaa pyöveliinsä, ensimmäistä kertaa Inga sen sanoi todenmukaisesti ja kaikesta sydämestä:
         -Piiskaa minua kivuliaampi. Todella on piiskaava minua kunnolla, - ja henkisesti lisäsi itselle:
          "jotten haluaisi nussia tämän hullun kanssa!"
          Inga nousi, asetti kädet pään takana, sulki silmänsä. Vihellys oli kuultu, ja sauvan keskikohta lyömällä oikeaan reiteen, ja sen kärki on pureutunut vasempaan. Iskut ovat alkaneet seurata peräkkäin. Inga avasi silmänsä jotka jo kuin ne heittivat kipinät, sitten hän on alkanut hypätä, ikään kuin hän olisi kytketty. Kun selkäsauna loppui, hän kumartui, kyyristeli, hinkaamalla juomut, jotka jo punastuivat voihkimalla, kuiskaamalla. Ei ollut kyyneliä. Sitten Inga muisteli, polvistui, ja kuten tavallista sanoi:
         -Kiitos oppitunnista, isäntäni!
          Hän silitti hänen hiuksiaan, leikki korvien kanssa.  
         -Unohditko, kaunotar, että eteenpäin meillä on itse-piiskaamisen läksy?
          Miten Inga vihasi nämä läksyt! Hän pakotti häntä, kuten keskiaikaista nunnaa, piiskaamaan itseä. Vain kolme piiskan iskua langalla, kuitenkin hän vaati iskujen erinomaista laatua. Yhdestä iskusta, joka ei olisi tarkka, Inga oli velkaa saada kymmenen iskua, sitä paitsi, hänen kädellä, ja Inga tiesi sattuu kovemmin, kuin äidistä hyppynarunsa kanssa.
         -Tänään sinun on piiskaava oikeaan lonkkaasi. Ota sen, pidä, - ja hän antoi tytölle saman langan.
          Inga otti kidutuksensa tätä työkalua oikealle kädelle ja nousi hajareisin. Taas tämä kuuluisa miellyttävä aalto kävi hänen halki. No, ei tarvitse sitä! Hän lätkäytti itseä oikeaan lonkkaansa, niin hän jaksoi, että langan keskikohta vain koski, mutta langan kärki kietomalla lonkkaa, puri häntä reiden takanasta. Välittömästi, heristämällä, hän löi itseä toisen kerran, ja taas "auh!", - se lipesi suustaan melkein kuiskaten. Oli jo riitä rohkeutta lyödäkseen itseä kolmannen kerran. Sen jälkeen tytön kasvot punastui ja kyynelet valuttivat silmistä.
         -Hyvin tehty, likka! Vain ole tietoinen, että sattuu ainoa keholle, kuitenkin tämä asia ei lainkaan kosketa ainoa sinua. Sitä on vaikea tulkita sanallisesti, tietoisuus tule kokemuksen kanssa. Esitän vain yksi esimerkkiä. Kipu osuu sinuun, kuten raskas lasti, ja sinä koetat voittaa sen, käyttämällä sinun omaa voimakkuuttasi - ei ole riittävän sen. Ei saa pelata kivun kanssa, "kuka on vahvempi". On parempi poistua sen edeltä henkisesti. Tässä ovat keskeisiä kysymyksiä, joita sinun täytyy kysyä itselle: 1. Mikä on kipu? 2. Koskeeko se minua?
         -Miten ruoskit minua paosta, kaikki teoriasi menisi plörinäksi. Millä tavalla voisin ajatella jotain silloin?
          Ansaitsit sen, ollessa pahanilkinen tyttö. Kuitenkin, aavistan, me tulemme pelaamaan monta hyppynarua ja älähtämistä, hän sanoi salaamatta ekstaasiansa. Aiot voittaa painavan asian heti. Minä panin toimeen itsepiiskaamisen läksyjä, jotta alkaisit yksinkertaisesta asiasta. Ykkösluokassa ei opita kymmenennen luokan oppikirjasta. Mutta joskus kipu voi olla muunnettava iloksi. Varmasti se riippuu persoonallisuudesta. Kivulla myös voit olla joukko sävyjä, kuin visuaaliset kuvat, äänet, tuoksut, aistimukset maun. Et voinut katsoa läpi sormien, että vyön iskun kipu eroaa risun kivusta.
         -Joo, äidin hyppynarusta ja isän vyöstä kivut ovat eri todella, mutta piiskattiin minua harvoin, vain jos tein jotain äärimmäinen paha tapahtui.
         -Ei ole huonosti, että sinua ruoskittiin harvoin, vaan koska että he sinua lakkasivat ruoskimasta aikaisin. Vaikka, on mahdollista, että se on parempi. Tämän ihmisen täytyy rankaiseva tyttöä, joka pystyy häntä opettamaan jotain. Kuitenkin vielä en ole kertonut loppuun erilaisesta vastavaikutuksesta kivusta, jopa saakka iloon. Tiedätkö, että espanjan flagellantit ruoskivat itseä raipan kanssa, kävellessään kadulla, siihen asti, että veri roiskui, ja kun tytöt käveli heidän ohi, he yrittivät, jotta nämä veren tipat roiskuttaisivat tytöille. Ja spartalaiset tytöt olivat piiskatut jotteivät vain rankaisisi heitä, mutta sekä jotta kehittäisivät aistillisuutta, ja joskus selkäsaunan aikana heillä olivat moni orgasmeja.
          Ingalla vielä olivat silmänsä ammolleen ihmettelystä, katsomalla epätavallista keskustelutoveria kysymyksen kanssa.
         -Sekä kuulin, mutta en tiedä tarkkaan, onko se totta vai eikö, kuin eräät ihmiset, tullakseen onnekkaaksi jossakin tapauksessa, he palkkasivat mestareita, jotka osasivat ruoskia oikein, jollain tapaa, jotka olivat taitureina tässä työssä. Sitten he riisuutuivat alasti, he sallivat heidän köyttäminen, huusivat kivusta, kuin sinä tuolloin, mutta sitten he kiittivät ja jopa maksoivat rahaa. Kuitenkin en tiedä, mitä täällä oli enemmän, taikauskoa vai jonkinlaista mystistä totuutta. Varmasti, ajattelet, että olen kuuhullu, joka fakkiutuu ruoskintaa. Ei kukaan tiedä, mitä fakkiudut, kun tulet itseksi.
        -Haluan olla tällainen kuin kaikki normaalit ihmiset.
        -Mutta silloin tulet onnettomaksi. Reaalinen ihmisyhteiskunta on yhteen sovittamaton onnen kanssa. Jean Jacque Rousseau oli oikeassa, että ihmiset ei ole iloinen yhteisössä: "Kiirehdin kärsimättömästi harppoen, ollakseen maaseudulla nopeammin. Niin pian kuin näen vihreyden, minä alan hengittää. Näen vain vihamielisyyden kasvoilla ihmisten, kuitenkin luonto hymyilee minulle aina." Niin hän oli kirjoittanut hänen viimeisessä kirjassa "Yksinäisen kulkijan mietteitä". Ja tämä suuri ihminen halusi rakentaa onnellista yhteiskuntaa - tässä on hänen traaginen virhe. Tosiasiallisesti selvisi, että samat konseptit "onnellisuus" ja "yhteiskunta" ovat yhteensopimattomia.
         -Voinko istua alas, olen jo väsynyt?
         -Istuutukaa, kaunotar. Sallin.
          Juuri nyt hän on huomannut, että Inga niin on syventynyt keskustelusta, että hän ei vain unohtaa pukeutua uimapuvun, mutta jopa vielä jatkaa pitelemistä langan kädessään. Inga istui alas suoraan paljaalle pyllyllä karkealle kannolle. Joissakin paikoissa tämänpäiväisen selkäsaunan jälkeen oli pistely hieman. (Tuon kauhean selkäsaunan jälkeen, joka tapahtui paosta, Inga ei ollut voinut istuutua tuona päivänä ja seuraavana).
         -Mistä sanoin juuri?
          Pelästymällä, Inga alkoi muistella.
         -Anna minulle langan.
          Inga totteli ja heti palautti mieleen:
         -Sinä sanoit, että onnellisuus ja yhteiskunta ovat yhteensopimattomia.
          Kiduttajansa käämi langan ja liitti sen uimahousuihin, käyttämällä erityistä puristinta.
         -En pakota sinua uskomaan siihen, vain muista, että tällainen mielipide on olemassa myös. Olen samaa mieltä tämän käsityksen kanssa, sitten voit oppia omasta kokemuksestasi, olinko oikeassa vai en. Kuitenkin en suosittelisi kokeilemaan tätä koetta erittäin kauan: tässä tapauksessa elämäsi voi olla eletty turhaan.
         -Kuitenkin, miten onnellisuus voi olla yksinäisyydessä? Se on mahdoton.
         -Neuvostoliiton valta on pelotellut kaikki teitä, ikään kuin yksi ihminen olisi luuseri ja hiirulainen. Sinulla on oikeus olla eri mieltä kanssani. On kokeva paljon totuuksia ja ei aina on mahdollista todistaa niitä, vain käyttämällä sanoja. Mutta joskus se tapahtuu... että yksinäiset aateveljet löytävät toisensa, jos heillä on paljon asioita, jotka sopivat toisiinsa heillä mielipiteissään, taipumuksissaan; niin paljon, kuinka se on mahdollista. Tällaiset onnellisen liitot ovat tiedetty historiassa. Sitten he haluavat laajentaa ympyrää. Aluksi he vastaanottavat tulokkaita varoen, se on he liioittelevat, mutta sitten päinvastoin: he alkavat vastaanottaa yhteisöönsä ketä tahansa, ja se meni käynnissä: petturia, apuria, imartelijaa; lopulta suuri liitto muuttuu banaaliin yhteiskuntaan, ja yhteiskunta, kuten Rousseau oli kirjoittanut eräänä päivänä, on inhimillinen lauma. Yrittää luoda onnellista yhteiskuntaa se on sama, ikään kuin, talvella yrittää lämmittää ulkona, kun oikeastaan on lämmittävä talonsa ja sulkeva ovet tiivisti. Kuitenkin jo olet väsynyt. Ei saa niin paljon kerralla. Muuten tämä tieto astuisi yhteen korvaan ja menisi pois toisesta korvasta, - sanoessaan sitä, hän veti hienokseltaan Ingan korvaansa. Sivumennen, kaunotar, huomenna keskiviikko on, ja mukaisesti vangin säännöskokoelmaan, aion piiskata sinua joustavan langan kanssa. Pidä kiinni, likka!
          Sillä välin istuminen kannolla kiihotti tyttöä. Inga ei voinut päästä eroon miellyttävistä aistimuksista, jotka kaikki toimitti ympärillä: ja karhea kanto, ja metsän raikas ilma, jonka hauskalla viileydellä piristyi hänen vartaloa, koska aurinko on piiloutunut pilven takana juuri äsken, ja tämän oudon tuntemattoman ääni, joka ensimmäistä kertaa niin kauan puhui hänen kanssa, hänen elinsä uimahousujen alta, joka epäilemättä on kiihotettu nyt. Äkkiä Inga halusi taas antaa itseä hänelle, olla istutettava hänen seipään, seivästettävä, ja olkoon olisi mikä tulee olemaan. Tai polvistua ja antaa itseä hänelle, kuin tänä päivänä, kun Inga oli antanut itseä hänen vitsoillensa, rajoittumalla päällä ruoholle, huutamalla onnesta niin, kuten hän huusi kivusta tänään. Onko vaikka onnea maailmassa? Mutta mitä ihmiset sanoisivat?! Jumalani! Hän on muuttunut siinä määrin, että istuu kannolla, ollessa alaston ehdottomasti, että jopa hän unohti pukeutua uimapuvun ja istuu todella kiihotettavan miehen edellä, joka on pukeutunut vain uimahousut! Inga hyppäsi ja alkoi pukeutua uimapuvun. Ryöstäjä oli katsomassa häntä. Inga istuutui kannolle taas. Halu oli mennessä pois. Olisi kauheaa, jos joku näkisi! Heidän molemmat täytyy olla laitettavat mielisairaalaan, tehtäisiin vain niin. Vaan se oli niin hyvin!
         -Onnellisuus ja yhteiskunta ovat yhteensopimattomia, - se lipesi Ingasta miettiväisesti ja surullisesti, ja yksi kyynel vieri silmistään, mutta Inga pyyhki sen nopeasti, kämmenellä, ja moitti itseä henkisesti sentimentaalisuudesta, joka hänellä ei oli ennen.
         -Ehkä jo alat ymmärtää jonkin, - hän käänsi pois, hankaamassa uimahousut edestä. Tyttövankinsa on huomannut sen, ja tämä intohimon aalto meni taas vartalonsa läpi, selkärangan alaosassa.
          Yhtäkkiä hän pyörähti jyrkästi, katsomalla Ingalle hurmion kanssa vilkaisussaan, suoraan silmiin.
         -Olet jo valmis, ja huomenna, aamulla riitin jälkeen, aion paljastaa sinulle mahtavan totuuden, joka on sopiva kaikille aikakausille ja kansakunnille.

Seuraavaan lukuun: https://imperiumistapahan.blogspot.ru/2016/11/luku-4-arvoituksellinen-naisen-ryostaja.html

Luku 2. Arvoituksellinen naisen ryöstäjä.

Luku 2.

         -Kuinka kaunis olet! Kuitenkin, anna selkäsi lepää hieman, vaan tämä riiviö ikävöi nähtävästi, minun täytyy huvitella sen kanssa, - hän sanoi, nipistämässä Ingan oikean pakaran keskipistettä. No nyt mene tukin päälle.
          Inga on totellut, käveli tukille, astui sille ja kyykistyi. Se oli heidän huussi. Ryöstäjä jo on valmistellut vessapaperia. Ingan täytyi ulostaa hänen edessä, näköpiirissä, ja lisäksi Ingan täytyi olla katsomassa vain hänen silmään, katsomatta sivuun. Täten hän kehitti Ingalla suoruutta, häpeämättömyyttä, jotka ylittäisivät kaikki rajoja. Ingan täytyi paljastaa kaikki vartalon osat hänen edellänsä, kaikki sielun pimeään, jotka olisi mahdollista huomata.
          Hyttyset, aistimalla maksuttoman saaliin, keräytyivät vähitellen. Kaksi niistä jo lohkoivat lonkkaansa, pistämällä imukärsillä, vielä muutama puraisivat selkäänsä, yksi puraisi pakaraansa, ja vielä yksi puraisi haavoittuvimpiaan paikkaan, aiheuttamalla kestämätöntä kutinaa. Inga ponnisteli kiihdyttääkseen prosessia ja ulosti lopullisesti.
         -Olen valmis.
          Kuten tavallista, hänen vartija, tuli häneen paperin kanssa ja pyyhki hänet huolellisesti ilman vastenmielisyyttä. Ei missään tapauksessa Inga ei haluaisi totuttaa tähän, joten hän punastui häpeästä. Mies heitti paperia kokon paikkaan ja sen sytytti. Tottelemalla tähän hulluun käytäntöön, Inga meni joelle tallatulla polulla, jossa ei kukaan kävellyt paitsi heitä. Riiviö seurasi hänen jäljessä.
          Joki virtasi samalle yhtäälle, kuin sen sivujoki, joka oli purona, jäisen lähdeveden kanssa. Tämä puro virtasi syvän raviinin pohjaa pitkin, ja korkealla heidän teltta seisoi. Mutta jopa joessa vesi oli kylmempää, kuin toisissa paikallisissa joissa, koska sellaiset kylmät purot olivat ympärillä yllin kyllin ja ne kaikki virtasivat samaan jokeen.
          Laskeutuminen jälkeen korkealta ja jyrkältä rannasta, joka oli metsällä päällystetty Inga tuli veteen korkeampi kuin polvet. Ryöstäjä, aina ollessa pukeutunut vain uimahousut, hän seurasi, ottamalla saippuan itsen kanssa, ja saippua-astia oli jätetty rannalla. Pesemällä pois häneltä sen loput, jotka ei menestytty pyyhkiä paperilla, hän saippuoi kättä taas ja tökkäsi häneen saippuoitu keskisormen kapean kolon sisälle. Inga hätkähti tahtoa vastaan. On mahdollista, tämä olisi hyvin miellyttävä Ingalle, jos ajatus muista ihmisistä ei pakottaisi häntä punastumaan häpeästä. Jo enemmän kuin kymmenen päivää aikana Inga ei pystynyt ymmärtämään, että tämä teko voi hyvin sytyttää himoa. Kuitenkin Inga alkoi huomata, että hänen kiduttaja oli innoissaan sellaisissa hetkissä, mutta tämä voi olla, koska selkäsauna aikoi sattua, ja Inga sen näki ensimmäisistä päivistä alkaen, millä ilolla hän häntä piiskasi. Tyttö oli utelias, onko se sama sadismi, josta hän kuuli epämääräisesti? Vai sadismi on jokin toinen asia? Hän piti itseä lukutaitoisena tyttönä, kunnollisesta perheestä. Hän on harkitseva, ei sallisi pahamaineisuutta, ei tekisi typeryyttä. Luonnollisesti, hän jo ei ollut neitsyttä, kuitenkin, hänellä oli tarpeeksi kavaluutta ja järkeä estämiseksi, että "sen" jälkeen joku osoittelisi sormella häneen, pilkatessaan ja kertoessaan juopuneille ystäville, miten hän oli Ingan kanssa, mitä hän teki hänen kanssa ja samanlaisista asioista. Kuten kaikki muita ympärillä, Inga kasvoi ilman Jumalaa, ja Jumalan sijaan hänellä oli julkinen mielipide, jolle oli valmis uhraamaan kaikki, ajattelematta. Ja jos olisi palvonnan kultti yleiseen mielipiteen (Jumala, anteeksi sen kirjailija), voitaisiin nähdä "pyhän Ingan" toisten pyhien joukossa.
          Mutta täällä metsässä tämän hirviön kanssa, mielipide itsestä oli tuhottu perusteellisesti, mutta malli, millainen hänen täytyy olla, se ei ollut vielä määrätietoista. Poistuva ahdistus elämästään, kivun pelko, nyt nämä tunteita muuttuivat oman häpeän ja nulliteetin tunteeseen, joka tavallisesti ilmestyy leireissä äskettäin raiskatuilla hinttareilla. Kuitenkin, toisin kuin heitä, Ingalla oli mahdollisuus paljon asioita piilottaa tai kaunistella. Sitten yleinen mielipide hänestä, joka oli ravisteltu hänen kummallisen katoamisen jälkeen, olisi tasapainottanut taas. Tämä lohdutti häntä osittain. Osittain, koska nyt hänen täytyi pelata kaksinaamaista peliä. Tämä oli epämiellyttävä, koska epätavanomainen ja myös säädytön.
         -Oletko unohtanut? Seitsemän kertaa sinun on upottava veteen! Numerosta seitsemästä Jerikon muurit kupsahtivat - hän on toistanut hänen tavanomaisen virkkeen.
          Inga, olemassa säyseäksi, syöksyi seitsemän kertaa kylmään veteen kaulaansa asti. Nämä seitsemän kylmän "iskua" suututtivat lähes kuin seitsemän piiskan iskua, mutta täysin erilaisesti. Hän kuuli Jerikosta vain, että jokin "Jerikon trumpetti" oli siellä, hän ei mitään tietänyt enemmän niistä kaukaisista tapahtumista. Inga piti itseä kehittyneenä. Lisäksi hän asui Moskovassa, melkein keskustassa, mutta tämä metsän eläin ällistytti häntä oppineisuudestaan joka päivä, ja Inga tunsi itse lukutaidottomana raakalaisena häneen verrattuna, ja ainoa lohtua oli, että Inga ei oli pahempi, kuin muita.
          Uinnin jälkeen, Inga meni ylös ja ryöstäjä hänen jäljessä. Kun Inga saapui ehdolliselle paikalle asti, sitten pysähtyi, kääntyi hänelle, alentamalla hänen silmänsä, alkoi puhua vapisevalla äänellä:    
         -Herra opettaja, jotten tulisi hemmotelluksi, sinun on piiskattava minua useammin ja tuskallisempi. Piiskaa minua, ole hyvä. - hän virkkoi viimeisten sanojen melkein kuiskaten ja pelkäsi, että hän voi nyt lisää piiskaa tästä johtuen.  
         -Aion tyydyttää pyyntösi, metsän likka. Kuten tavallista, sinä saat viisitoista iskua.  
         -Mihin asentoon minun täytyy nousta?
         -Polvillaan, koira-asennossa, pää olisi maaperällä, kädet selän takana, sinun on pitävä niiden yhdessä erottamatta! Älä makaa kyljelleen, toisin minä jatkan laskemista. Riiviö otti vitsaa, jotka kastuivat metsän lätäkössä, ja huiskutti niillä. (keskiviikkona ja perjantaina johdin oli voimassa vitsan sijaan). Inga oli valmis jo pitkään ja ajatteli itsekseen:
          "Olisi paremmin, jos hän naisi minua, vitun hullu!"
          Hän silitti häntä tarkasti välilihaan vitsan kärjellä, piti pitkin reikää selkään asti, mutta ei viivytellyt enää. Vitsa on halkaissut ilmaa, ja heti sen jälkeen kuultiin raikuva läimäytys... Hiljaisuus... Kakkonen isku... Kolmas...
         -Ai! - Inga on vingahtanut neljännen iskun jälkeen. Sitten nämä "Ai!" vuorottelivat pidättyväisen nyyhkyttämisen kanssa, ja loppuun nämä voihkinat tulivat lisää pitkät.
          Selkäsaunan lopussa, joukkueen mukaan Inga suorensi, jatkamalla polvistumista, ja kyyneltensä läpi kiitti hyödyllisyydestä, joka annettiin hänelle. Sitten nousi ja huokaisi, tuntemalla helpotusta ja iloa: kärsivää lopetti.
          He molemmat menivät teltalle. Inga auttoi hänen isäntää sytyttää kokkoa, keittää ruokaa, teetä. Päivittäinen aamuinen rituaali on päättynyt. Jo saatiin hangata voidetta itseä hyttysiä vastaan ja hengittää vapaasti. Vaikka hän voi häntä piiskata taas jokaisesta satunnaisesta virheestä. Nämä pienet rangaistukset, joskin Inga ei voinut jopa niitä sietää ilman ulinoita ja kyyneliä, mutta ne eivät voineet aiheuttaa tällaista pakokauhuista pelkoa.
          Vain nyt tyttö alkoi huomata koivukuusimetsän ankaraa ja synkkää kauneutta. Metsä oli leikattu raviineilla, alamäillä ja rinteillä, paikka oli jokin epätavallinen Moskovan alueessa, ja ollessa enimmälti tukittu puunlatvoilla, taivas oli tyydyttynyt kirkkaalla sinisyydellä, ikään kuin jos se olisi pyykätty, toisin kuin likainen ja vaaleahko taivas suurien kaupunkien ympärillä. Täällä paljon asioita olivat, joista sielu iloitsisi, mutta hänellä ei ollut oikeutta varaa sen.
          Ei kukaan mitään opettanut häntä lisäksi, kuin tarkkailla ihmisiä tullakseen samaksi, kuin he ovat, ja yrittämällä olematta erilaiseksi. Kirjakaupat olivat täynnä kommunistista pulinaa ja ylistystä "isänmaan", Leninan ja puolueen. Oli mahdottomasti ostaa kaunokirjallisuutta, jopa kaikkein viattomin poliittisesti, mutta joka olisi vapaa propagandasta ja ainakin pikkuisen järkevää. Se oli alijäämä, jonka laiton hinta oli kymmenen kertaa enemmän, kuin tosiasiallinen. Ja mistä voisi rukka tyttö lukea tärkeä Karnegin neuvo: "Jos elämä valmisti sitruunaa sinulle, tee limsaa siitä"? Karnegia ja muita kirjailijaa ikään kuin eivät oli olemassa. Kukaan ei kuullut heistä.
          Arvoituksellinen ryöstäjä teeskentelemällä, että hän olisi kiireinen hänen liiketoimintaa, mutta havainnoi tyttöä.
         -Ole tietoiseksi, - äänensä käynnistyi. - ole tietoiseksi: ei mitään ole olemassa oikean näkökannan elämän mukaan objektiivista kriteeriä. Tämä asenne, jossa ihminen tuntee itsensä onnellisena, se on oikea asenne. Tuo asenne, jossa ihminen tuntee itsensä epäonnisena, se on väärä. Opettele sitä ulkoa. Tulen kysymään. Saatat ei ole yksimielisyytenä, mutta sinun täytyy tätä muistaa: VAIN OIKEA ASENNE ELÄMÄN MUKAAN VOI TEHDÄ SINUA ONNELLISEKSI.
         -Onko mielestäsi, että minä voin olla täällä onnellinen?
         -Tosiasiallisesti, et missään voi olla onnellisena, paitsi täällä. Muistatko, sanoin sinulle, että sinä olit kuollut ennestään? Elämässä jossa elit, onnea ei voi olla. Sellainen elämä ei ole paremmin kuin kuolema. Katso naisia, jotka ovat neljäkymmentä vuotta. Monet heistä vielä eivät ole tunnistaneet, mitä on orgasmi. Jos aiot mennä heidän tiellä, tässä tapauksessa saavut samalle paikalle, mille he ovat saapuneet. Koska olemalla neljäkymmentä vuotta, ihminen voi rakastaa ja olla rakastettava ei huonompi, kuin olemalla kaksikymmentä vuotta. Mutta he jo ovat haudanneet itseä. He ovat luopuneet kaikesta, sanoessa kulunutta lausetta: "emme tarvitse mitään" ja jopa koettavat rehennellä siitä.
         -Kaikki ihmiset elävät niin.
         -He eivät elä, vaan juovat vessanpöntöstä. Sinun ei tarvitse riidellä. Olisi parempi kokeilla tätä, kokeilla tuota, silloin ennemmin tai myöhemmin totuus avaisi itsestään.
          Hänen vanginvartija tuli puhelias enemmän. Tällä kerralla hän oli innokas siinä määrin, että jos joku ilmestyisi täällä, sitten luultaisiin, ikään kuin turistia magnetofonin kanssa kuuntelee Vysotskyn lauluista.
         -No, kaunotar. Anna ryhtyä töihin. Ota pois uimapuvun ja istuudu kannoilla. Istu kymmen minuuttia aikana, sitten asanat venyttämistä varten ovat.
           Se oli yllättäen jopa hänelle, Inga on pannut toimeen kaikki harjoitusten virheettömästi. Lopussa Inga makasi selällään ja on nukahtanut kaksi minuutin aikana.
          Kuluttua puolituntisen hän kutsui tyttöä.
          -Tässä, tyttö, on yksi harjoitustehtävä. Ota kynän, vihkon, mutta aluksi kirjoita, mitä on tarvitse.
          Vaan oli tarvitse kirjoittaa seitsemän kertaa: "Ole ahkerana, tyttöni, jottei piiskattaisi sinua." Mutta Inga ei aina voi menestyä, jotta pidetään häntä ahkerana riittävästi. Pienet rangaistukset, jotka aina heti seurasivat hänen virheiden jäljessä, nyt ne eivät mitään aiheuttaneet pelkoa, vaan sama vastahakoisuutta, kuin jonkinlainen epämiellyttävä lääketieteellinen proseduuri, kuin arka pistos, huuhteleminen haavojen ja samanlaista asiaa.
          Kun rituaalinen lause jo oli kirjoitettu, ryöstäjä heti alkoi puhua:
         -Kaikki huomio tänne! Meillä on jana pisteen kanssa keskikohdassa. Nimitämme tämän pisteen, kuin keskuksena. Pidämme tätä janaa yksiulotteisena pallona.
          Inga nosti silmänsä häneen.
         -Haluat olla luottavainen, olenko tullut hulluksi vai enkö? Aluksi kuuntele loppuun, sitten ratkaise tehtävän, jos haluat, jotten piiskaisi sinua taas, vain sen jälkeen saat tehdä johtopäätökset. Jos olisin hullu, ei mitään oltaisi ratkaisua, kuitenkin se on taskussani, on kirjoitettu esitteellä, ja sinun täytyy tehdä tuon ajatuksen löytöä, jota jo on löydetty. Näin, yksiulotteisen pallon tilavuus-1 on 2R. Otetaan kaksiulotteista palloa - tämä on ympyrä. Kaksiulotteisen pallon tilavuus-2 on... hän katsoi Ingalle, kysymällä.
         -Pii R potenssiin - tämä on ympyrän alue, - Inga vastasi mielellään, intoilemalla leikistä ja iloinen arvaamisestaan.
          Hän halusi vastata hänelle ironisesti: "Olet nokkela, likka", mutta hän on pidättäytynyt ajallaan, ymmärtämällä, että olisi parempi ei synkistetä matematiikan uteliaisuutta, joka heräsi Ingalla.
         -Olet oikeassa! Ja tilavuus-3, toisin sanoen tavallisen pallon tilavuus on 4/3 pii R kuutioitu. Tässä, likka, matematiikassa voit tehota ei vain kolmiulotteisesti, mutta neliulotteisesti, viisiulotteisesti ja niin äärettömään. Se on vain fyysisessä maailmassa ei tiedetä yli kolmiulotteista, se on, voidaan piirtää ainoastaan kolme keskenään kohtisuoraa suuntaa. Kuitenkin, matematiikassa voidaan tarkastaa kaikki laskentojen moniulotteisten kohteen. Kaikki vastaa toisiaan, se tarkoittaa, että teoria toimii. Joten nyt määrittele neliulotteisen pallon tilavuuden-4 kaavan. Annan sinulle puolituntista tätä varten.
          Inga kumartui vihkon yllä, veti ulos luonnoksen, joka oli laitettu siinä, jottei nähdä nämä sanojen: "jottei piiskattaisi sinua", koska on mahdollista, tämä aikoo tapahtua. Inga kokonaan uppoutui töihin. Kaiken puolituntisen aikana, huolissa, ikään kuin se olisi ennen tenttiä. Tyttö etsi säännönmukaisuutta kolmen kaavaa keskeltä, jota hän oli opiskellut koulusta, mutta vielä ei pystynyt löytämään tätä säännönmukaisuutta. Sitten Inga huomasi, että tämä outo ihminen seisoi hänen takana ja katsoi hänen luonnoksesta, jossa hänen ajatukset olivat ilmaistu kaavoissa kuumeisen etsinnän aikana. Inga katsahti taakseen. Hänen kiduttaja seisoi, pitämällä oikeassa kädessä kirjoitusarkkia, jolla oli kirjoitettu suurella ja kauniilla käsialalla: V4=1/2 pii potenssiin, R neljännessä asteessa.
          Minkä te opettelitte korkeakoulussa? Sitten olet lopettanut yksi vuoden opetuksen, te olette saavuttaneet differentiaaliyhtälöjä, jotka edelleen tulevat vaikeammat loppuun, mutta täällä on tavallinen helppo integrointi. Tässä, katso: pituus janan on kiinteä summa pisteiden; alue ympyrän on kiinteä summa rinnakkaisten sointujen, mukaan lukien läpimitta; tilavuus pallon on kiinteä summa ympyröiden, jotka ovat muodostettut risteydestä pallon ja yhdensuuntaisten tasojen, mukaan lukien isoympyrä. Ja lopuksi, tyttö, tilavuuden-4 neliulotteisen pallon on kiinteä summa pallojen. Nyt ainoa on tekninen asia. Nyt tiedät mitä tehdä, siitä huolimatta aion kuiskata.
Hän otti Ingan kynän, vihkon, teki tarpeellisten laskentojen, jotka johtivat tulokseen jo tuttuun.
         -No, mitä sanot?
         -Minun täytyy saada selkäsauna.      
         -Aion tyydyttää sinun pyyntösi, metsän likka.      
         -Mihin asentoon minun täytyy nousta?
         -Ota pois uimapukusi. Seiso suoraan. Kädet olisivat pään jäljessä. Voit huutaa ja hypätä. Kyykistyminen matalalle tai käsien erottaminen ovat kielletty. Ei saa kumartua liian. Nyt tuo tänne vitsaa. Aion piiskata reisiin edestä. Kymmenen iskua.
          Inga riisuutui alasti taas. Hän oli valmis itkemään siitä, se oli närkästyksestään ja hitaasta järjestään ratkaisemalla tehtävää. Tietämättä miksi, hän ei aistinut pelkoa. Sijaan sitä oli epämiellyttävä aisti ihmisellä, joka on osoittautunut hölmönä.

Seuraavaan lukuun: https://imperiumistapahan.blogspot.ru/2016/10/luku-3-arvoituksellinen-naisen-ryostaja.html

Luku 1. Arvoituksellinen naisen ryöstäjä.

          Silmät avautuivat ikään kuin itsestään, keskeyttämällä tyhjien ajatusten virtauksen, jotka olivat märehtimässä herkkään aamu-unissaan. Nämä ajatukset, jotka itsestä ei mitään merkitsivät, ne pakottivat hänet väliaikaisesti unohtaa todellisuuteen, josta vaivoin muistetaan heräämisen aikana. Näiden ajatusten keskeytyksen ja apaattisuuden ykkönen hetki muuttui hämmästykseksi. Sekunnin murtojen aikana Inga vielä ei ymmärsi, vaan jo tunsi, että todellisuus aikoo olla enemmän kuin omituinen. Omituiseen ja ahtaaseen interiööriin aamuauringon säteet rämpivät juovaisten seinämien läpi, jotka tehdyt luultavasti purjekankaisesta.
          Inga on liikahtanut vaistomaisesti. Veltto kipu, joka on antanut signaalin selästä, auttoi häntä palauttaa mieleensä kaikki. Kohtalo antoi epätavallista käänteistä virtausta. Kohtalo ei heittänyt hänet painajaismaisesta unesta suruttomaan olemassaoloon, mutta päinvastoin. Tuo, jonka, näytti, täytyi olla unena, tämä ilmoitti siitä selvästi, tämä tavoitteli eniten todellistaksi olemassaoloksi. Tuo, johon ei kukaan uskoisi, jos siitä kertoa, osoittautui täysin kouriintuntuvana.
          Ja luonne, näytti, ei mitenkään halusi tunnustaa kauheuden tytön tilannetta. Vihreä metsä, oli täynnä elämää, iloinen lintujen laulu soi siinä.
Kaikki se, joka oli ulkopuolella, halusi ikään kuin onnitella ja tervehtia hänet ja tämän seikan, että hän on joutunut vankeudessa. Jossakin, salaisessa nurkassa hänen mielen hän on havainnut petollisen ajatuksen: "Ja että itse asiassa sinä olet hermoilla? Katso, kuinka ihanaa ympärillä! Ja se sen arvoista mitättömästä kiusasta ... ?" Toinen ajatus heti on tuominnut ensimmäista, mutta sanoja ilman. Hänessä mielikuvituksessa vanhemmat ovat ilmestyneet, entiset luokkakaverit ovat ilmestyneet, kaikki tuttavat ison moskovalainen sisäpihan, pienistä suuriin, ja jos he havaitsevat sitten? Kaikki yksityiskohtan?... Ja jos he saisivat selville, että hän harkitsi kaikkea sitä ilman tuomitsemista? Mutta maalaisjärki on katkaissut kerralla tämän ajatuksen, koska tämä olisi liian. Tietenkin, he ei voi päästä hänen sisimpäänsä. Ainostaan jos he olisi selvänäkijät, kuten Messing.
  Tietenkin, mitään kauheaa vielä ei ollut. Jos tämä psyko haluaisi hänet murhata, hänellä olivat paljon sopivia hetkiä tätä varten. Ja hän voisi käyttää tämän tilanteen paljon kertoja toteuttaakseen jokaista haaveilua, joka voisi tulla maanikon syntiseen mieleen. Mutta hän hänet vielä ei raiskata edes. Ja vaikka tässä brezhnevin kaudessa, Ingan tuttujen ihmisten joukossa ei kukaan uskaltaisi pitää tätä ihmistä normaalina, kuitenkin, miten aivan hän on suunnitellut sen kaiken! Inga on toisintanut nopeasti henkisesti tapahtumia viimeisten kaksi viikkojen aikana: hänestä tuntui tämä naisen ryöstäjä ei mikään teki jopa yksi virhettä. Anna sen olla sekopää, mutta tämä on älykäs, ovela ja harkitsevainen sekopää, jolla kaikki säädettyihin hyllyissä, ja joka tuskin raivoaisi vahingoksi itselleen vai asiaan, joka hän on kehitellyt.
Inga on yllättänyt itsensä, että hän ajattelee, ajattelee omin päin ja loogisesti yhdenmukaisesti, että ei ollut tavallisesti. Aiemmin hänen ei tarvitse ajatella, käyttämällä aivoillansa. Aiemmin mietiskeltiin, ikään kuin kaikki yhdessä, hän itse ja nuo, ketkä olivat lähellä. Ja ei oli kammoa "mennä harhaan", koska muut hänet korjaisivat heti. Se tuntui, että kaikki tiesivät tien ja he tiesivät, jos näin voi sanoa, "aikataulu", jossa se on säädetty, missä iässä jotain sallitaan ja mitä ei sallita, "aikataulu", mukaisesti jolle kaikki normaalit ihmiset asuvat. Mutta tuo, että tapahtui hänelle näiden viime päivien aikana, "aikataulu" ei ennustanut. Hän oli paiskattu tai kaukaiseen menneisyyteen, tai toiselle planeetalle, lähes seuraavaan maailmaan, ja jos verrata reaaliseen elämään, silloin tämä oli hyvin luultavasti, kuin yllätyksellinen pidätys ja vankila tuosta ihmisestä, joka jopa ei ajatellut tästä.
Tänään hänen pää työskenteli selvästi, kuten koskaan ennen, ja Inga arvasi miksi. Toissa päivänä illalla hänen kiduttaja on ravinnut häntä jotain saastaa, on mahdollista, että hän jotain on laittanut teelle hillon kanssa, joka oli valmistettu kattilassa ja kaadettu mukeissa. Nähtävästi, hän on käynyt jonkinlaisessa kaupungissa, koska hän on palannut sieltä kaksi isoa reppua kanssa, jotka olivat ruokien täydet ja jokaisien pikkuasioiden, jotka ovat tarpeelliset metsässä. Ja eilen Inga on herännyt paljon myöhemmin kuin keskipäivällä, hänen palaamisen alla, ja ei ainoastaan paeta, mutta jopa hiki olisi työläänä jonkinlaisen unilääkkeen tai huumeen vaikutuksesta. Hän olisi ehtinyt pääsemään pois vain useita satoja metrejä, tämä jo oli tapahtunut kerran. Inga tiesi, mitä voi tapahtua hänelle tämän jälkeen ja ei halusi lainkaan sitä kerrata.
          Kuitenkin, ei oli mitään, josta iloita. Kuten jokaisella aamulla, häpeä, kylmyys ja kipu odottivat häntä.
           -Oletko herännyt, likka? - käheä ääni on aikanut kuulua ulkoapäin. (Valitettavasti, tämä ei ollut Vysotsky, vaikka ääni oli samanlainen).
          -Mitä? Onko aika?
          -Se on puoli yksitoista. Voit koisata puoli tuntia enemmän. Vai haluatko nyt?
          -Olisi parempi odottaa.
          -Laki on puolellasi, kaunotar, - hänen kiduttaja on virnistänyt.
            Kuitenkin, tämä uuvuttava odotus pitkästytti häntä kymmenen minuutin kuluttua, ja Inga on ratkennut nopeuttaa tämän epämiellyttävä aamuinen rituaalia: jos se alkaa ennen, sitten päättyy ennen. Ja mukaan lukien, hän inhosi olla käyttämättömänä, sen jälkeen hän nukkui enemmän kuin olisi riittävästi.
           Tämän hullun rituaalin mukaan, Inga erosi poolokauluksesta, rintaliiviistä, track-puvusta ja jopa alushousuusta, ja hän meni teltasta ulos kaikki alastomana, aivan kuten ihmiset, jotka syöksyvät silmäkkeeseen.
          -Kaikki on oikein: se on vaikea pysyä yhdessä paikassa niin loman takana. No, käänny selkääsi minuun!
          Inga on totellut. Kaikki hänen selkänsä oli piirrettävä piiskan tuoreilla jäljillä villien riittien ja löyhien varomattomuuksien jälkeen. Alhaalle voitiin nähdä paljon kalpeita jälkiä unohtumattoman selkäsaunan jälkeen, joka oli ollut paon yrityksestä ja vastarinnasta. Tuolla kerralla hän oli ottanut tytön, nappaamalla hänen korvan ja pakottanut hänet kumartua kohteeseen maahan. Inga koetti häntä potkia herkkään pisteeseen, mutta on mokannut. Sitten hän tyttöä talutti ääneti ja suuttumusta ilman.          
          "On mahdollista, että olipa kerran johdettiin niin Jeanne d'Arc viimeisellä tiellä", - Inga muisteli historian oppitunnista. Silloin Inga tuli peloissaan ja yritti piilottaa tämän pelon, käyttämällä naiivia kysymystä:
         -Jopa et moiti minua. Miksi niin?
         -Nyt minun piiskani aikoo moittia sinua."
          Matkalla rangaistuksen paikkaan, Inga ei voinut olla muistamatta lapsuutensa. Toisinaan isä piiskasi häntä vyöllä, mutta äiti aina tuli tukijaksi ja nimitteli isää psykopaatiksi ja pervoksi. Tämä teki hänestä poskipuna, sen jälkeen hän sieti tyttären rikkomukset pitkään. Kuitenkin, sama äiti, määrällisten rikkomusten tapauksessa, rankaisi tytärtänsä hyvin harvoin, mutta julmasti. Viimeisen kerran Ingalle annettiin mahtava selkäsauna, kun hän oli neljätoista vuotta. Tuolloin oli paljastettu paljon allekirjoitusten vanhempien väärennyksiä päiväkirjasta huonojen arvioiden alle, joiden lukumäärä lisääntyi itsepäisesti. Yllättäen hän oli tuntenut itseä rohkeaksi, pohtimalla niin: "tämä olisi pelottaa vain lapsille. Kuinka kauan pelkäänkö selkäsaunaa? Onpas suuri koettelemus, jos äiti piiskaisi persettäni!"
  Tuolloin, hän oli taipunut äitiin, oli paljastanut hänen perseen, joka jo oli kaunis ja kupera, ja oli antanut juttua hänen pään välissä äidin lonkat. Inga sieti todellakin hiljaa ensimmäisistä seitsemän tai kahdeksan hyppynarun läimäystä. Haluavat salata särkyä, joka vahvistui, Inga oli alkanut puhua:
          "Mutsi, tämä on sattuu." se oli soitu näkyvästi välinpitämättömän äänensävyn kanssa, joka pystyisi olemaan tulkinnut täten: "Vaikka tämä on vähän epämiellyttävä, kuitenkin sinä, mutsi, teet merkityksettömiä asioita". Mutta hyppynaru jatkoi viheltämistä, läpsäyttämistä, lisäämässä kipua enemmän, ja Inga jo ei hillinnyt itseä, mutta huusi sanat, jotka nuoret tytöt huutavat tässa tapauksessa:
          -Se sattuu! Se on tuskallistapa! Älä tee sitä, ole hyvä! Älä enää! En aio tehdä sen enää! Auts!" - Lopulta hän on huutanut: "Auts, en kestä sitä enää!" Ja sen jälkeen hänen huuto oli tullut raivopäiseksi läkähtyväksi ja kaoottiset, joka oli lakannut heti viimeisen läimäyksen jälkeen ja muuttui sihinäksi ja hiljaiseksi voihkeeksi. Sitten huutamalla lisäksi muutama kirosanoja osoitteeseensa, äitinsä oli lätkäyttänyt Ingaa taas kerran, ja nyt vain yksi läimäys oli aiheuttanut tytön äänekkään huudon. Rangaistuksen jälkeen Inga heittää silmäys ikkunan läpi ja näki aikuisen pojan, maanmittari, joka seisoi riman kanssa nurkan luona talon ja otti huomioon. Tyttö oli hävettää. Oli selvää, sitä tämä jätkä kuunteli, miten äitinsä ruoski hänet vain äsken, ja se on hyvä, että jätkä ei tiesi häntä.
          Mutta tämä äskettäinen selkäsauna paosta ylitti kaikki, että hän oli kokenut lapsuudessa. Tuolloin ryöstäjä oli määrännyt hänelle syleilemään paksun puun, kahlitsi hänen ranteet, joka eivät saavuttaneet toisiaan vähän, kainalojen alapuolelta hän kurotti narua, käämimällä Ingan olkapäitä, niin hän sitoi köyden päät ylempään oksaan rajoittaakseen Ingan mahdollisuutta kyykistyä maahan. Sitten riiviö sitoi lujasti kunkin jalan alapuoli, jottei Inga yrittäisi tukkia pakaroiden käyttämällä jalkaterien. Sitten verkalleen, hän veti ulos taskusta taitettu kahtia ja kääritty sähköjohdon, kuparinen kanssa sisällä, polyvinyylikloridista kuorissa, sähköjohdon muoto oli pyöreä. Ollessa taitettu, tämä johdin oli hieman pidempi kuin puolimetrin.
          Melodinen vihellys on käynnistynyt. Kietomalla vasemman reiden ja vasemman pakaran, joustavat johtimen päät olivat pureutuneet oikeaan pakaraan. Ensimmäisien sekuntien aikana Inga ei mitään aistinut, mutta yhtäkkiä kipu, joka melkein haittasi hengitystä, tämä kipu hänet valtasi, ilman jotain aikomusta jättää.
         -Auh, - tyttö hihkaisi laulamalla, lähes kuiskatessa, heitti päätään taaksepäin.
          Kakkonen melodinen ja vyöttävä ruoskan isku seurasi, sitten kolmas, neljäs, ja ne kaikki joutuivat samaan paikkaan. Äänekäs huuto oli käynnistynyt metsässä. Kärsivällisyyden este tuli rikki. Puremalla hammasta ja katsomalla anovasti hirviön silmiin, Inga huusi äänekkäästi kuin pystyi, mutta tämä ei pysäyttänyt hänet. Nauttiessa, hän jatkoi piiskaamista rytmisesti ja julmasti Ingan tukevia valkoisia pakaroita, jotka sätkivät ja pyörivät, ollessaan erittäin viettelevät, jopa noista, jotka näkivät kaikki elämässä. Vaistomaisesti, elimistö toivoi, että väistäisi epätavallisesta julmasta kivusta, ja hän itse jo oli valmis kaikkeen, että tämä kiihkoilija voisi vaatia hänestä, edellyttäen, että keskeyttää tämän kidutuksen.
         -Mitä haluat?! Aion kaikki tehdä! Aijai, auts! Mitä haluat?! Aion kaikki tehdä! - niin hän huusi raatamalla, pelottamalla lähilinnut ja villisiat.
          Piiska vielä jatkoi pistämistä joskus tuohon paikkaan, joskus tähän paikkaan, lyömällä samoja paikkoja useita kertoja, ja näytti siltä, että hän aikoi piiskata hänet kuoliaaksi, ja jos näin, niin olkoon nopeammin. Nämä ajatukset, ollessaan seurana hänen rajun huudon kanssa, ne eivät virranneet tasaisesti, mutta syttyivät ja katosivat, kuin salamat yöllä.

          Ja nyt tässä ryöstäjä silittää häntä hiuksiin, vetämällä korviansa, siten mistä huutaa hän? Inga tuli hiljaiseksi ja purskahti itkuun. Kyynelien vesiputous miellyttävästi vapautti häntä kaikista närkästyksestä ja mielipahasta, jotka kasaantunut hänen sydämessä, näiden aikuisen elämän kuusi vuotta aikana, kun aletaan niellä loukkausta ja mielikarvautta, tulemalla tekopyhiksi, jotta tekeytyisi haavoittumattomaksi, ja siitä kautta sielunsa kovettuu, silmäys sammuu, jokainen pikkujuttu sedimentoituu, kasaantumalla vanhuudelle menneisyytensä raskaaksi taakaksi, josta ihminen tulee taipunut, ja jo ei mitään ilahduta hänet luonnossa, jos olisivat tuolla vuoret tai meret, auringonnousut tai auringonlaskut. Inga kyynelehti ääneen, ja poistuva särky muuttui puhdistuksen miellyttäväksi aistiksi. Siten puhdistetaan metsä ukkoskuuron viuhahtamisen jälkeen. Inga taas tuli pieneksi tytöksi, joka on valmis toteuttamaan julmien vanhempien jokaista mielitekoa, ja hän, ollessaan johdettu julmasta kivusta helvettiin ekstaasin, teeskentelemättä, vaan hyvin vilpittömästi lupasi heille totella kaikessa.
          Miellyttävä aisti sielun ja elimistön, jotka värisivät kyynelehtimällä, tämä aisti vähitellen muuttui häpeäksi heikkoudestaan, verrattuna legendaarisiin sisseihin, kristillisiin marttyyreihin ja inkvisition uhreihin.
          He eivät alistu, mutta minä, olen antautunut tavallisesta selkäsaunasta. Kai nyt hän aikoo minua raiskata, tai pakottaa tekemään suihinottoa. No, anna heidän! Sitä olen ansainnut, ja tulkoon kaikki polttaa sinisellä liekillä!
          Epävarmasti ohikiitävä ajatus: "Hän, tämä mies, vaikkakin on vanha, mutta ihan hyvä..." - välittömästi tämä ajatus oli estetty kaikkien tunnettujen kollektiivien ilmeisistä pilkkaavista, jotka tulivat mielikuvitukseensa ja joissa hänen täytyi jutella äskettäin.
         -Aiot voittaa kivun, mutta valitset väärä tavan. Aion opettaa sinua, likka, kuitenkin kaikki ajoissa. Olit kuollut... ja olit kuollut mutta ei tänään ja ei täällä, mutta paljon aikaisemmin, kuin olen siepannut sinut. Nyt olet kuolleena, mutta haluan tehdä sinua eläväksi, ja jos on olemassa Jumalan tahto sille, aion sen tehdä.
          Hän katsoi Ingaa hellästi, ollessaan ihailemalla, ja jatkoi puhumista:
          -Tästälähin sinä olet metsän likka, metsän tyttöystäväni. Sinä tottelet minua kaikessa. Pakotan sinua totella! Olemassa minun kanssa, sinun täytyy olla paljon vilpitön ja avoimempi, kuin ollessasi yksin itsen kanssasi, koska et osaa sinua itseäsi vielä. Tiedät vain sinun valheellista mielikuvaasi. Olet ajanut sisään kaiken olemuksesi alitajuntaasi ja luulit, ikään kuin olisit samanlainen, kuten muita. Kuitenkin, Jumala ei luonut ihmisiä identtisiksi. Maailmassa et löydä kaksi identtistä ihmistä, sekä kuin et löydä kaksi identtistä sormenjälkeä. Jopa ei ole kaksi identtistä kärpästä, puhumatta henkilöä. Sitten anna kaikkensa tunnistaa, KUKA OLET.
         -Nimeni on Inga. Äiti on antanut minulle tämän nimen yhden tunnetun tuolloin taitoluistelijan tai naisvoimistelijan, en muista.
         -Olit voinut olla nimeltään Maria, Svetlana, Valentine, jos vankilassa, niin jopa Valery, sellaiset asiat tapahtuvat myös, aion siitä selittää sinulle myöhemmin. Anna kaikkensa ei tunnista etikettiä, joka oli liimattu sinuun, vaan sinun omaa perusolemustasi.
          Näiden sanojen jälkeen mykkä kohtaus seurasi. Hän katsoi Ingan silmiin, ja Inga oli hieman hämmentävä, yrittämällä mieltää tiedot, joiden hän kuuli.
         -Olen herrasi, omistajasi. Olen opettajasi. Olet minun vallan alapuolella. Voin antaa sinulle samaa selkäsaunaa, kuin viisitoista minuutissa sitten. Haluatko?
         Inga alkoi hätäillä, silmät juoksi, huulet värisivät, ja hän on pudonnut polvilleen.        
         -Olet opettajani. Olet herrani. Olen ystäväsi. Olen metsän likkasi . Olen valmis kaikki tekemään sinulle. Tee minulle, mitä haluat, kuitenkin rukoilen sinua, älä tee niin tuskallista, älä tee niin julmasti! - tyttö kalpeni, ja kyynelet ilmestyivät silmillä.
         -Vaan tämä riippuu jo sinusta. Joka tapauksessa aion piiskata jo sinua jokaisella aamulla, mutta hieman; jotta järjestys olisi ja et unohtaisi. Ja sinun itsen täytyy tätä minulta. Nyt mene purolle, peseytymään, sitten tutkit siepatun sääntöjä. Koska nyt olet minun siepattu tyttöni, - hän pysähtyi, ajatellessa. - ehkä jonain päivänä olet kiitollinen sydämellisesti minua...
          Tällä päivällä Inga perehdytti siepatun säännön kanssa, joka oli kirjoitettu koneella, ja kiduttajansa jopa ei koskenut enää sormellansa häntä.
          Ja täällä nyt, kaksi viikkoa myöhemmin, Inga seisoi hänen edessä, alasti, kääntymällä selkäänsä, joka oli piiskattu, ja hän kuin taidemaalari tarkasteli näitä kuvioita tytön laihalla nuorella vartalolla.

Seuraavaan lukuun: https://imperiumistapahan.blogspot.ru/2016/10/luku-2-arvoituksellinen-naisen-ryostaja.html

Alkuperäiseen venäläiseen tekstiin: https://www.proza.ru/2009/12/20/1217

Moskovan Rikospoliisin tutkija, Jekaterinitšev.

          Se on taas tositapahtuma minun elämästä. Sana "taas" ei aivan todenmukaisesti kuvastaa tilannetta, joka tarvita täsmennystä. Kirjoitan "taas", koska toinen tapahtuma, nimittäin matkani Aslanbek-Sheripovoon, preesensin mennessä jo on kuvailtu ja kustannettu. Mutta tämä tapaus, jota aion kuvailla nyt, tapahtui 1971 vuonna, toisin sanoen viisi ja puoli vuotta varhempi, kuin tuo matkani Tšetšeenien ja Inguušien neuvostotasavallan vuoristoon. Varmasti, noiden joukossa, jotka ovat avanneet tämän kirjan ja lukevat siitä, siellä ovat paljon dekkarin harrastajia. Onko se dekkari tai ei ole - mieti itsenäisesti. Vain voin sanoa, että se on todellinen elämä, vaan elämä on tällainen asia, joka sisältää kaikki aspektit olemassaolon, mukaan lukien kriminaaliset. Mutta kaikki on alkanut tapahtumista, jotka olivat hyvin kaukana dekkarista. Kaikki on alkanut minun ensirakkauden tarinasta. Kuten tapahtuu tavallista, tämä ensirakkaus oli yksipuolinen, tarkalleen ottaen, myöhemmin yksipuolinen, toisin sanoen, se oli lakastunut, kun ei ole vielä kukoistanut. Jos tämä rakkaus olisi ehdottomasti yksipuolinen alusta alkaen, tuskin se voisi olla nimeltään rakkautena ja se ei ansaitsisi huomiota enemmän, kuin kärpänen, joka on lentänyt ohi, tai koira, joka on haukkunut jossakin kaukana. Ja varmasti tämä tarina olisi jo unohdettu ja ei ole saanut olla sisällettävä muistelmiin.
          Olen kirjoittamassa "ensirakkauden tarina", vain osoittaakseni aluksi karkeasti noin tapahtumien lähteen suuntaa, mutta täällä ydinkohta, että se ei ollut rakkautta, vaan virhe, koska rakkaus oli kuvitteellinen. Se ei ollut olemassa. Tämä virhe on hyvin yleinen. Paljon ihmisiä on sama tauti iskenyt, sen vuoksi tämä kertomus on hyvin opettava. Kun olen ymmärtänyt, vuosien kuluttaa, ketä rakastuin niin, suuri helpottuneen aisti, sanotaan "vuori on pudonnut olkapäistä pois". Se oli hyvin kummallisesti ja huvittava, koska pidin briljanttina halpaa väärennöstä. Ajattele itse: onko huonosti, jos yhdestä miehestä oli, ikään kuin hän on syönyt kavalakärpässienen, mutta kavi ilmi se oli vain hapero? Ei. Sen jälkeen elämä tulee tuntumaan kauniimpi, ja tragedia tulisi vitsiksi. Toinen asia on huono. Huono, kun miehestä ikään kuin elämä tuhoutuu, hän kykenevä sitoutua järjettömyyksiin, voi tulla vaaralliseksi itselle, tulla petoksen uhriksi ja yleisesti voi tapahtua mitä tahansa. Epäsuotuisassa sosiaalisessa ympäristössä, esimerkiksi, kuin Neuvostoliitossa (myös nykyaikaisessa asiassa, joka on nimeltään Venäjänä, jos se on parempi, sitten huomaamatta) suuren hädän todennäköisyys kasvaa toistuvasti menetettyä henkiä varten.
          Tällä tytöllä oli (myös nyt se on) laaja-alainen nimensä Lena. En aio paljastaa sukunimin. Hän oli vaaleanpunatukkainen, paljon kesakkojen kasvoilla, nimittäin tällaisena pidin hänestä. Me asuimme kerrostalossa Moskovassa, Zamoskvorechyessä; minä asuin kuudensissa kerroksessa huoneessa parvekkeen kanssa, hän asui huoneessa parvekkeen kanssa seitsemänsissä kerroksessa. Kaikki alkoi 1967 vuonna hyvin kauniissa iässä, kun minä oli 17 ja hän 15 vanha olet. Se oli neljä vuotta ennen, kuin minun täytyi tavata tälle rikospoliisin huono-onniselle tutkijalle. Varmasti, seksuaalinen vaisto muistutti itsestä jo aiemmin, kuitenkin pidin sitä kuin epäolennaisena asiana, joka ei oli suuria tärkeyttä. Niin pidetään eloisaa unia, jota nähtiin yöllä: varmasti se on kiinnostavasti, kuitenkin diurnaalinen elämä on tärkeämpi ja ansaitsee enemmän huomiota. Tämä tyttö oli ensimmäinen, joka oli herättänyt miehen minusta, vaikka sitten ei mitään tapahtunut keskenämme. Se ei oli tapahtunut, enimmäkseen minun vikani. Koska minä hämmennyin tuolla, missä minun täytyi toimia aktiivisesti, mutta pitää sitä kasvatuksen jälkiseurauksena, se ei olisi tarkalleen ehdottomasti. Se oli johtaminen harhaan, valheen jälkiseuraus. Ei oli mahdollista tietää totuutta ympäröivästä todellisuudesta, kaikkialla valhe ja tekopyhyys olivat. Jopa läheisin ihmistä valehtelivat. Usein he valehtelivat, koska he itse olivat valheen uhria, myös koska jos kuvailla oikeaa todellisuuden kuvaa, heidän täytyi nimittää asiaa niiden oikeilla nimillä, ja kieli ei kääntyisi sanoa sen. Joskus se oli tarkoituksellinen valhe imaginaarisilla hyvillä aikomuksilla estääkseen mahdollista hätää tai viatonta tekoa, josta jälkiseuraus voisi olla tuhoisa. Stalinin puijattu sukupolvi pelkäsi asiaa, jota tarvitsi ja jota jo ei tarvinnut pelätä kuusikymmentäluvun loppupuolella.
          Olisi tarpeeksi esittää yhtä esimerkkiä. Tajuamisen iän alusta, se oli viisikymmenluvun loppupuolen alusta, juurrutettiin minulle, ikään kuin tällainen teko kuin suudella tyttöä olisi suuri loukkaus hänelle. Ja jos tämä tyttö on kunnollinen, ei lutka, hänen täytyy läimäyttää kasvoihin vuorostaan. Myös minun piti kuulla vaihtoehdosta mielipiteestä noista tyypeistä, jotka koulunvessassa tupakoivat ja kiroilivat, kuitenkin tällaisen "elämän opettajat" antoivat vielä vähemmän syytä luottamaan. Valhe ja liioittelut olivat hyvin silmäänpistävät. Jos noudattaa heidän neuvoa, tietämättä elämän todellisuutta, oli mahdollista tulla tuomituksi raiskauksen yrityksestä, ja samantapainen leuhkiva "seksin opettaja" sen jälkeen ivaisi sinua.
          Nykyhetken tiedon todellisuuden korkeudesta, nykyhetkestä elämänkokemuksesta voin väittää varmasti, että jos silloin toimisin röyhkeämmin, aktiivisemmin, minä olisin saanut tästä tytöstä kaikki, jonka haluisin. Kuitenkin nykyhetken tiedon todellisuuden korkeudesta minä pitäisin parempana ei mitään saada hänestä, mutta etsiä toista tyttö, joka olisi läheisempi hengessä. Yksi suurista todellisuus, jonka olen menestynyt oivaltaa, se on, että YKSIPUOLINEN RAKKAUS EI OLE OLEMASSA. Jos rakastat, mutta sinun rakkaus on yksipuolinen, siis tämän ihmisen kaikki hyveet ovat sinun sepittämät. Ja mikäli tapahdutaan että saavutat läheistä suhdetta, sitten sen jälkeen tulet hylkäävä ja sinä itse toivottaisit erota erilaisiin syrjiin. Mutta kun taas sinun unelman kohde ei ole saatavissa oleva, fantasioisit, liittäessä hänelle noita ominaisuuksia ja arvojen, jotka hänellä eivät koskaan oli. Jos kauhdut, koska hän huomaa muita, mutta sivuuttaa sinut, sitten sinusta on vain omahyväisyys ja täällä ei ole mitään rakkautta ehdottomasti. Mutta jos omistat kaunis romanttinen luonne, kuitenkin hän sivuuttaa sinut, sitten tule aistejasi, koska se ei ole rakkaus, vaan illuusio. Mielestäsi että se on ihminen, mutta täällä ei ole ihmistä. Se on kurja tunteeton olio, raato. Nimittäin tällaisista ihmisistä Kristus sanoi: "Te olette kuin kalkilla valkaistut haudat. Ulkopuolelta ne kyllä ovat kauniita mutta sisältä täynnä kuolleiden luita ja kaikkea saastaa." (Matt 23: 27). Kaunis viehättävä ulkoasu voi olla nukella, mutta ei ole henkeä hänessä.
          Herzen kirjoitti yhteen hänen kirjoista: "Ollessa vanha kolmekymmentä vuotta mies kuolee, ja sitten vain hänen varjo elää." Viimein täytän kolmekymmentä vuotta, mutta en mitään tarkkaile kuolemisen prosessia minulla. Neljäkymmentä vuotta, ja en ole muuttunut, olen sama, vain olen tullut lisää kokeellisempi, lisää voimakkaampi, sanoessa kirjaimellisesti ja kuvainnollisesti. Ollessa viisikymmentä vuotta olen sama taas! Kuitenkin Herzen ei narrannut. Täällä kaipaa pientä selittelemistä: vain se on yhteiskunnan mies, joka kuolee. Hän ei kuole, kun hän sai paikan ja alkaa istua jossain konttorissa aikana kahdeksan tuntia jokaisena päivänä. Hän kuole, jos alkaa pitää vakavana asiana yhteiskunnan kaikkia mielipiteitä ja propositioita. Kuitenkin on hyvin mahdollista näyttää "järjestykseltä", sanoa "oikeaa" sanaa, mutta hengessä puhua asioista niiden oikeilla nimillä, pitää hölmöjä hölmöinä, ja jopa se on hauska ja jokin on vakoiluromantiikkasta. Mutta valitettavasti, se on hyvin vähän noista, jotka löytävät tämän tien ulos. Useimmat ihmiset mitä he eivät tee tai eivät sano kaikkien edessä, sana asia heidän ei olisi tekemä tai sanoma omissa oloissaan, jopa salossa. Henki alkaa kuolla vähitellen. Myös ulkoiset fysiologiset muuttumiset väistämättömät. Mutta fyysinen materia on tällainen, että nämä muuttumiset tapahtuvat ei heti. Tytöllä vielä on kaunista silmää ja näyttää terhakkana ja eloisana, kaikki ja kasvonpiirteet ovat oikeat, ja jos näytellä elokuvassa, sitten vain positiivisena sankarina. Kuitenkin myrkylliset siemenet voivat olla jo istutetut hänen henkeensä. Se kymmenen tai viisitoista vuoden kuluttua näkisit hänestä elämän väsynyt tyhmän akan, tai katalan salavehkeilijän ja juorukellon, tai humalainen nainen, josta haisee vodkan hajoamistuotelle. Se hyvin ei ole kaikkea. On hyvin paljon mahdollisten muunnelmia. Kaikki ajattelevat, ikään kuin ikä tekee ihmistä inhottavasti. Ei. Ihminen tulee inhottavasti, jos kaikki kauniit asiat, jonka ovat hänen sydämessänsä olisivat pannut uhrina yhteiskunnan alttarille.
          Oli maaliskuun loppu 1968 vuonna. Se oli yksi kuja metroaseman "Dobryninskaja" paikkeilla. Minä seurasin tätä tyttöä. Juuri hän oli mennyt pois hänen tyttöystävistä. Minä tulin hänen taakse ja sanoi Fantomasin äänellä:

         -Moi, Eleen!
         -Boria, mene tiehesi!
         -Olen sen kirjoittanut kirjeeseen sinulle. Mitä voit sanoa vastauksena?
         -Kysyit minua kyllä tai ei. Ja nyt minä vastaan: "Ei!"
         -Mutta 14 lokakuussa kaikki oli erilaisesti, miksi?
         -Silloin vielä olin pieni.
          Siis viisi kuukautta sitten hän vielä oli pieni! Mikä ihme! Minä olen ymmärtänyt sen nopeasti ja hän hyvin ei piilottanut, kenestä tämä vaikutus eteni, joka oli raunioittanut meidän rakkauden. Miten silloin olen vihannut tämän tytön vanhempansa! Haluaisin heidät tappaa! Vain nyt pidän sitä erilaisesti ehdottomasti. Hänen vanhempansa tai minun, se on onnettomat ihmiset, kuvaannollisesti sanoen, sosialistinen raitiovaunu on ajanut heidän päihinsä. Ketkä he ovat? Työläisten perhe, jotka ei kukaan tiedä miksi he ovat luulotelleet, että he ovat ylemmällä asteella, kuin minä. Kyllä, en piilota, pilailin, menin talon katolle, ollessa yllään Fantomasin naamiota, jonka olin tehnyt polkupyöränrenkaasta, ja mitä tästä? Myös en seurustellut paikallisten juoppojen ja lurjuksien kanssa. Minun ystäväni olivat älykkäämpi ja eri Moskovan alueista, mutta se ei miellyttänyt tämän tytön vanhempansa, vaan työnsi pois heidät, koska se ei oli neuvostoliittolaiseksi, jos ohittaa pihan kollektiivia. Varmasti, hänen vanhemmat eivät oli todellisina vihollisina. He eivät oli viholliset, vaan hölmöt, jotka ansaitsivat sääliä ja pahoittelua. Noista, joiden ei olisi sääli tappaa, aion kertoa edemmäs.
          Myöhemmin paljon vuosia, kun olen ymmärtänyt, kenestä minä olin niin syytä huoleen, pitkä nauroin. Mutta silloin maailmani tuhoutui. Löysin poistumisen tästä tilanteesta osittain. Juuri sen jälkeen, kun täytin kahdeksantoista vuotta, löysin toista töitä, myös geodeettisenkin, mutta kaukaisten matkojen kanssa, joissa voi poistua ongelmista, muuttaa tilannetta, katsoa maailmaa, tarkalleen sanoen, maailman osassa, joka on entisessä Neuvostoliitossa. Ja sen ydinkohta, jotta yrittäisin ymmärtää ja tutkia tämän ruman irrationaalisen kaksinaamaisen neuvoston yhteiskunnan.
          Jos kuvailla ideologisen tiedon tutkimisen prosessia käytännössä, se olisi erillisen kirjan teema. Mitä hämmästytti eniten, se oli kansanjoukkojen typeryys. Se oli niin ilmeisesti ilmaistu, että ei uskottu silmäni. Herätettiin kysymys: "Mitä jos jonkin olen ymmärtänyt puutteellisesti? Mitä jos kaikella tällä on jokin piilotettu merkitys?" Mutta halusipa tai ei minun täytyi päätellä, että se on tavallinen typeryys, ja ei mitään oli piilotettua merkitystä. Neljäkymmentä vuotta myöhemmin, voi väittää samaa asiaa, ja ainut ero on, että nyt sanon sitä varmasti ja ilman mitään epäilyä. Mutta siinä ajassa, jos yrittää viitata ihmisille virhettä ja ristiriitaa, jotka jopa hölmö ymmärtäisi, voi voitaisiin kuulla tällaista argumenttia: "Olet vielä nuori, et tiedä elämää". "Olet ikävystyttävä mies. Mitä mieltä keskustella sinun kanssa? Yritä elää niin paljon, kuin minä olen elänyt, niin voit sanoa". Ja nyt haluisin tavata nämä poleemikot taas ja vastata: "Tässä nyt olen elänyt yhtä paljon kuin sinä, ja se on pikkuasia, että olen voittanut tämän kiistan. On ydinkohta, että olen voittanut tämän elämän. En ole antanut heille tehdä minulle sitä, mitä ne ovat tehneet sinulle. Aja ajatella omilla aivoillasi ainakin nyt. Älä sano enää "Olen kolhoosilainen, ja älä kiusaa mulle sinun filosofian kanssa". En kerro sinulle mitään filosofian käsittämätöntä asiaa. Juuri ymmärrä elementaarista asiaa..."
          Mutta nyt ei kukaan ole, kuka vastaisi, koska tuskin joku noista opponenteista olisi elänyt kunnes 90-100 vuotta. Tosiasia, että nämä ihmiset ovat kurjat, vajaakelpoiset, se oli hyvin nähty, ja pakotettiin tunnustamaan sen. Kaikista epäilyistä huolimatta, tosiasian kieltäminen on mahdoton. Tällä voi olla selittää paljon asioita. Mutta silloin vaikeampi kysymys esiintyi: "Miksi ovat he tällaisen? Miksi he haluavat olla tällaiset? Mitä tehtiin heille?"
          Varmasti, kuulin Stalinin vainoista, mutta kuvittelin ne toisina ehdottomasti, kuin ne olivat tosiasiallisesti. Hruštšovin aikana vielä voitiin julkaista lehtiin tämän vainojen laajaulotteisesta, mutta ollessa vanha 10-14 vuotta ei tullut mieleeni, että voisi olla minusta jokin kiinnostava Hruštšovin pitkästä puheesta, vaan kun Brezhnev oli tullut, sen jälkeen jo eivät mitään oli enää mainitut vainoista tai Stalin, tai Hruštšov, harvoja tapauksia lukuun ottamatta. Luulin että valtakamppailu tapahtui, poliittiset vastustajat tappelivat, hävittäessä toisensa, no, oli mahdollista, vangittiin jonkun, koska hän oli sanonut jonkin liiallisen, mutta jopa jos kuulisin yksityishenkilöstä, että se oli kansanmurha, jossa uhrien lukumäärä oli ollut enemmän, kuin sodassa Hitleriä vastaan, sitten tuskin uskoisin. Mutta ei kukaan oli, kenestä voisi kuulla sen. Ihmiset vielä olivat hiljaa, valehtelivat, peittivät, eivät sanoneet loppuun, vaikka jo kauan sitten Stalin ei ollut. Ihmiset, jonka olivat joutuneet neuvostovallan totalitaariseen sorronalaisuuteen, lakkasivat olemasta ihmisinä.
          Silloin työmatkoilla, aluksi Tšetšeenien ja Inguušien neuvostotasavallassa, sitten Stavropolin aluepiirin kylissä ja aroissa, Tverin ja Smolenskin alueiden metsissä ja soilla, iltaisin minulla oli tarpeeksi aikaa ajatellakseni. Toisinaan virkatoverit menestyivät juottaa minut humalaan, mutta kuten tavallista, jatkamista ilman. Niin jos työprikaati meni pois juopottelemaan, olemisen jälkeen yhden kerran humalassa, löysin kiinnostavampia harrastusta, enimmäkseen se oli kaiken lukeminen, että voisi minua kiinnostaa. Sen mukaan, että paljon asioita minua kiinnostivat, hyvin erilaiset tieteen tai elämän aspektit, aina löysin jotain kiinnostava minusta. Nyt voitiin heittää silmäyksellä Moskovan tapahtumia, jotka koskivat minun yksipuolista rakkautta, ikään kuin sivulta, ja tässä tilanteessa parempi harkita, tarkastaa, saati ei kukaan häirinnyt, ei kukaan harhauttanut.
          Melko nopeasti tulin siihen tulokseen, että minun ei tarvitse hyväksyä sen ja jättää sen niin. Vaikka, ole mahdollista tulla rakkaaksi hänen tahtoa vastaan, kuitenkin se oli aika, kun olin rakkaana vapaaehtoisesti. Tämä hänen sanoma, että viisi kuukautta sitten hän oli pienenä tyttönä, mutta nyt hän on älykkäämpi ja aikuisempi, tämä tyhmyys on auttanut selvittämään sen, mikä tapahtui tosiasiallisesta. Tiesin hyvin, että nimittäin tytön äidillä on johtajana heidän perheessä.
          Silloin ennen verraten useasti demonstroitiin vanhaa neuvostoa elokuvaa "Naiset". Tämä elokuva hyvin kuvastaa, johon marasmiin ihmiset olivat mädätetyt Neuvostoliitossa. KGB jopa eivät aikoneet kieltää tätä elokuvaa. Lännessä jopa ilman sitä tiedettiin neuvostojen ihmisten puutteesta ja lyhytjärkisyydestä, ja puutetta ja lyhytjärkistä ihmistä itseä eivät oli kykenevät näkemään tästä elokuvasta enemmän, kuin tavallista jokapäiväistä juorua, josta he aina kuuntelivat ja katsoivat, jospa tappaa aikaa. Jos siellä olisi joku älykäs ja kokenut, hän vaikenisi ei koska vain vainojen pelosta, vaan myös koska se olisi hedelmättömästi selittäminen jotain näille ihmisille, se olisi sama asia, että opettaa koiraa matemaattiseen analyysiin. Kuitenkin, jos joku on kokematon ja äkeä tai huolimaton, näille ihmisille vainokone oli valmis jo kauan sitten.
          Yksi kohtaus on tässä elokuvassa, kuin äiti on juoksemassa pellon läpi, huohottamalla juoksusta, mutta siitä huolimatta vielä jatkaa juoksemista parantaakseen, kuten mielipiteestään se näyttää, mutta tosiasiallisesti pilatakseen tyttärensä elämää. Toisin sanoen erottaakseen pois tyttären ja miehen, josta äiti ei pidä jostain apinamaisesta mielipiteestään. Äiti tuli ajoissa. Nuoret ihmiset vielä eivät ole menneet lautalla laiturilta. Tytär muuttuu äidin mielipiteeseen. Mies näkee, että se on hölmöjen perhe ja katkaisee tämän tytön suhteet. Vain niin ja minun piti toimia.
          Mutta tapahtui erilaisesti ehdottomasti. "Minun täytyy hänen pelastaa! Pelastaa meidän rakkautta! Minun täytyy vetäistä häntä tästä suosta! Tulen avaamaan tämän tytön silmät, ja hän seuraisi minun perään ja kääntyisi pois ikuisesti heidän tyhmästä ja tylsästä maailmasta! Roistot! Likaiset raakalaiset, jotka aikovat pilata hänen tyttären elämän! Noudattaessa heidän neuvoa, hän voi mennä naimisiin jonkun kanssa, jota hän ei rakasta, vaan joka on kunnioitettuna tässä mädännäisessä yhteiskunnassa ja tässä tapauksessa hänellä on kärsivää tämän elämän aikana tai jäävää yhtenä". Todella, minun ympärillä näin paljon epäonnisia avioliittojen. Ja yksi minun ennuste on toteutunut: tosiasiallisesti hän on jäänyt yksinäisenä. Kun täytin viisikymmentä vuotta, olen ottanut asiasta selvää. Hänen elämän aikana hän synnytti vain yhden tyttären, joka silloin oli jo kuusitoista vuotta vanha, mutta hän itse vielä ei ole mennyt naimisiin.
          Niin se tapahtui, että me kummatkin olemme muuttaneet, kuitenkin nopeasti olen määritellyt hänen uuden osoitteen. Minä aloin kirjoittaa kirjeitä tämän tytön vanhemmille. Pitääkseni omatuntoa hyvänä, ensimmäinen kirje oli kirjoitettu rauhaa rakastavana. Se oli hyvin pitkä, enemmän kuin kaksikymmentä sivua, arvoposti, se oli lähetetty hänen äidille. Tässä kirjeessä minä olin sanonut minun mielipidettäni perimmiltään selvästi ja peräkkäin. Varmasti, ei mitään oli vastausta. Sitten aloin kirjoittaa kirjeitä molemmille vanhemmille kaikesta, mitä ajattelen heistä ja, palatessa liikematkasta, soitin heille. Äiti sulki puhelimen, ja minun ensimmäisiä puhelinsoittoja vastaan, isä selvästi kuvaili, kuin hän aikoo hakata minua yhdessä pihan moukkien kanssa, vaan minun seuraavien puhelinsoittojen aikana hänen vuodatus alkoi sanoilla: "Jutkun naama!" Selitin hölmölle, että ensiksi, en ole heprealainen. Toiseksi, myös en ole antisemiittiä. Sen vuoksi hänen tyhmät lausunnot eivät osu päämäärään ja eivät voi olla loukkauksina minusta. Mutta hän piti kivenkovaan hänen versiota, ikään kuin, minun kuulumisesta Israelin kansalle. Sanon sananmukaisesti hänen yhden tyhmyyttä: "Sinulla on jokin arabialainen seemiläinen heprealainen tuoksu".
          Kaikki tietävät, että sovinistit käyttävät sanaa "jutsku" (venäjäksi "жид"), loukatakseen juutalaisia, mutta viimeisten vuosikymmenien aikana tämä sana alkaa saada toista merkitystä. Voidaan kutsua sinua "jutsku" sinun kansallisuudesta riippumatta, esimerkiksi, jos sinun älykkyyden taso, jos sinun oppineisuus ainakin hieman korkeampi, kuin ihmisjoukolla on. Olla älykäs Venäjällä on moitittava asia. Tämä maa on ainoa, missä voidaan kutsua sinua sivistyshenkilönä pahantahtoisen haukkuvan intonaation kanssa. Myös kutsua sinua jutskuna sinun kansallisuudesta riippumatta jos olet vapauden demokratian ja eurooppalaisen arvojen puolella. Yksi ilmiselvä tapaus oli, kun nimiteltiin jutskuna minua, ja minun ei tarvitse salata siitä, kun sain sanoa. Syyskuussa 2001 vuonna ajoin bussilla Moskovan alueen yhdessä kaupungissa. Tässä bussissa mies ja naisen olivat, molemmat enemmän neljäkymmentä vuotta vanha. He hyvin iloitsivat ostoskeskuksen räjähdyksistä New Yorkissa, jotka tapahtuivat eräänä päivänä. Ja kun vain sanoin: "Hävetkää!" - kuulin vuorostaan: "Jutsku! Juutalainen!" Olisi hyvä, jos se olisi totuus. Suurella todennäköisyydellä minä jo olisi Israelissa nyt. Minun tarkkailusta Venäjällä, kymmenen prosenttia väestöstä iloitsi tästä hirveästä pommi-iskusta. Niin minulla on enemmän syytä epäillä Venäjää suorasta tai epäsuorasta osallisuudesta tällä terroriteolla, kuin tutkijalla Jekaterinitševillä olivat syytä, kun hän sanoi, ikään kuin hän epäilee minua helvetillisillä asioilla. Se on vain minun henkilökohtainen epäilys, jota minä jaan lukijalle. Tässä olen tällainen, epäilevä. Ainakin nimenomaan Neuvostoliitto pani epävakautta Afganistaniin, Iraniin ja Irakiin. Yksi maa yritti hedelmättömästi mennä kommunistien jäljessä, kaksi toista ovat tulleet uskonnollisen obskurantismin polulle, hyödyntäessä oikeaa uskontoa, kuin bulvaanina. Kuitenkin, niin sanotaan ranskaksi: "Revenons à nos moutons", joka merkitsee kirjaimellisesti: "Palatkaamme meidän pässeille".
          Seurasin Lenaa moneen kertaan aikaisin aamulla, kun hän meni työhön. Hänen reagoiminensa minun kepposiin oli kaksinainen. Lena sanoi, miten kauheaa hän on kyllästynyt minusta, mutta se oli mahdotonta ei nähdä, että minun suuri huomio häntä kohtaan hyvin mairitteli hänen itsetunnolle, itsenäisesti tuosta, miten hän kohtelee minua. Minun pääasiallinen tarkoitus oli kutsua häntä minulle kotiin. Nyt en hämmentyisi enää, ja tietysti, nyt saisin häneltä kaikki, että halusin, rikkomatta rikoslakia, toimisin aktiivisesti ja luottavaisesti, kuitenkin lain puitteissa. Minulla olivat melko tärkeät aikeet. Halusin luoda suuria ja ystävällistä perhettä paljon lapsien kanssa. Näin miten ihmiset elävät Kaukasuksessa. Mutta Venäjällä ovat avioerot, alkoholismi, jätetyt lapset, ja mitä kovimmin suututti minua, se on keskinäinen viha ja kinat ilman syytä. Omat sanat minun kirjoittamat yhteen kirjeeseen hänen vanhemmille: "... yhteiskunta, jossa te kaikki kuten tyydyttämättömät hyönteiset kilpailette, kuka ketä kykenevä puraista vakavammin".
          Kummeksuisit, jos oivallat, että tuona aikana minä vielä en oli Neuvostoliiton vastaisena. Ehkä, se oli minun eniten lojaaliuden aikakausi. Kuten jo tiedät, minulla ei oli käsitystä siitä Stalinin vainojen laajaulotteisesta. Myös olin varma, että sama hässäkkä, kuin Neuvostoliitossa, tapahtuukin muualla maailmassa, ja kuten venäläinen sananlasku ilmoittaa: "Jokainen pitkäjalka kehuu oman suon."
          Kirjeet työmatkasta Lenan vanhempiin oli kirjoitetut jyrkästi, kuitenkin niistä en rikkonut rikoslakia. Näissä kirjeistä eivät oli rivoja loukkauksia tai yksiselitteisiä uhkauksia. Minä korostin minun asiantuntemusta, esimerkiksi, heidän elon yksityiskohdista, heidän asunnon kaavoituksesta. Myös demonstroin kykyäni nuuskia ja löytää osoitteita. Jopa se huvitti minua. Ehkä se on metsästäjän vaisto. Jos minulla olisi aikakone, sitten olisi hyvä tulla minulle itselle, kun olin kaksikymmentä vuotta ja sanoa: "Jätä tämä tytön. Ehdottomasti hän ei ole tuota, että ajattelet. Et koskaan korjaa hänet. Etsi toisen tyttöä, jolla tosiasiallisesti täydellisyydet olisivat, jotka sinä liität tälle tytölle. Parhaimmillaan käytät voimavarojen ja aika turhaan. Jopa jos te lähennytte, sitten sinä itse tulet pettyneiksi."
          Kaiken talven aikana 1970/71 vuotta olin liikematkoilla, ja keväällä pienen rahamäärän kartuttamisen jälkeen kesälle, olen eronnut virasta. Tässä lopultakin 28 huhtikuuta aamulla olen ilmaantunut hänen yhdeksänkerroksisen talon edessä kaupunginosassa Kuntsevossa, myös yrittämättä piileskellä, mutta se oli pieleen. Minulla oli kaksi koteloa valokuvausfilmistä, jotka olin täyttänyt mustapippurilla. Se oli mahdollista hyökkäystä vastaan, jolloin josta heittää pippuria silmille ja paeta pois. Myös veitsi "pikkukala" - tällainen veitsi olin tuolloin sinisen kahvan kanssa muovista, joka ollessa taitettu, esitti kalan. Voi erottaa kalaa kahteen osaan, silloin yhdessä kädessä pyrstö joutui veitsen kanssa ja toisessa kädessä kalan pää joutui talikon kanssa. Kuitenkin terät olivat pieniä ja huonosta metallista tehdyt, ja jos käyttää tällaista "aseistusta", voi olla vain potuttaa vastustajaa, mutta ei mitenkään lamauttaa. Nytpä tiedän, että tavallinen kuulakärkikynä voi vahingoittaa enemmän, kuin tällainen "veitsi", mutta siinä ajassa ajattelin virheellisesti, siinä tapauksessa että hyökkäyksen minua vastaan, ikään kuin tämä "veitsi" aika lailla auttaisi minua. Sen takia Luojan kiitos, että minut en koskaan pakotettiin soveltamaan sen.

          "Mitä he voivat tehdä minulle? - Järkeilen. - Minä en lurjustele, en varastele. Varmasti he voivat piestä, mustamaalata, mutta nyt koota pihan miesten joukon olisi problemaattisesti: aamulla arkipäivänä, kaikki kiirehtivät työhön. Jos pidätettäisiin miliisille, heidät pakotettaisiin antamaan minulle mennä, koska ei mitään rikollista, jos haluan tavata tytön kanssa, mutta hänen vanhemmat ovat sitä vastaan. Se on tavallinen päivittäinen tarina. Jos kokeillaan piestä, siinä tapauksessa heitän pippuria silmille ja paeta." Lenasta itsestä en mitään odotellut skandaalin provokaatiota kadulla ja on mahdollista, että en erehtynyt siitä. Samanlaisten käyntien aikana aiemmin tyttö ei ilmaissut mitään ihastusta, kuitenkin ei oli mitään vihaista vastalausetta provokatiivisen vetoomuksen kanssa ohikulkijoihin ja miliisiin, ikään kuin apua. Silloin päätin toimia asteittain, kuin vesi, joka kuluttaa kiveä, vaikka jos vuosia olisivat käytettävät tälle, mutta saavuttaakseen sen.
          Tuona päivänä ei mitään oli onnenpotkua. Ensinnäkin hissinainen on vaatinut tylysti esittämistä passini. Olen pidätellyt oikeudenmukaisen mielipahan ja olen näyttänyt hänelle passia, kysyessä: "Kuten se on sinusta, jos aion tavata tytön kanssa ja puhua rauhallisesti, mutta hänen vanhemmat ovat tätä tapaamista vastaan, onko se rikos?" Hän nyökkäsi, tekeytyessä, ikään kuin ymmärtäisi, ja palautti passia. Puoli tuntia myöhemmin Lenan isä poistui rappukäytävästä, muutama sekuntien aikana seisoi ja katsoi minua pahasti, kun olin viisikymmentä metriä hänestä, mutta ei tuli minulle. Päätin odottaa vielä yksi tunnin aikana ja jos tämän aikana hän ei mene kotoa, siis hän on vilustunut tai ei työskentele ja on kotona.
          Kaksikymmentä minuuttia myöhemmin olen huomannut kaksi miliisiä, jotka vaanivat tuohon paikkaan, josta Lenan isä näin minut. Kuitenkin jo olin muuttanut paikkaa ja, huomatessa heitä, vaistonvaraisesti astuin rappukäytävään. Mutta heti luulin, että siitä huolimatta päivä on käytetty turhaan ja anna otetaan miliisiin. Heillä ei mitään ole minua vastaan, vaan minä aion tietää, mitä vaatimukset ovat Lenan vanhemmilla. Luulen en aio olla vangittava minun "arabialaisesta seemiläisestä tuoksusta." Poistuin rappukäytävästä, ja lainvalvontaviranomaiset ehdottivat minulle istua kolmipyöräiselle moottoripyörälle heille ja minä, hymyillessä, mielelläni hyväksynyt tarjouksen.
          Poliisiasema oli Moskovan kadulla Molodogvardejskaja. Tunnin tai puolentoista tuntia pidättämisen kuluttua kutsuttiin minua "soittaakseen flyygeliä", että merkitsi saada sormijälkiä, selittäessä tämän, ikään kuin heidän täytyy tarkistaa jotain. Pian tämän poliisiaseman päällikkö kutsui minut hänen toimipaikkaan ja alkoi kysyä minun intiimistä elämästä. Muistan, hymyillessä, vastasin:
         -Teillä on jokin sairas uteliaisuus kohti minun intiimiä elämää. Ovatko teillä valokuvat, jotka voisivat kompromettoida minua? Haluaisin ne katsoa.
          Vuorostaan hän hymyili pahasti ja katsoi minua... Oikein sanotaan, että niin pässi katsoo uutta porttia.
          Pian kutsuttiin minut taas, tällä kerralla yhteen rikostutkintaan huoneeseen. Yhdellä tuolilla mies kunnostautui kolmekymmentäviisi vuotta vanha näennäisesti, vaikea sanoa miksi, on mahdollista, että hänen ei pahasta, vaan tarkkanäköisestä katseesta, ja jos en erehdy, (neljäkymmentä vuotta jo on kulunut) mustassa puvussa. Jotenkin tunnuttiin, että tämän ihminen ei oli tästä poliisiasemasta. Muut, he olivat kahtena tai kolmena, siviiliasussa myös, jossain vaaleanharmaa tai sininen. Heidän katse ei oli tarkkanäköinen mutta halventava ja pilkallinen. Tunsi, että he olivat lukeneet minun kirjeet tytön vanhempiin, ja he oli hyvä perehdytyt minun uskomuksistani, minun elämän asennuksesta.
         -Se on huono, että on löydetty veitsiä sinulla. Etkö halunnut tämän tytön tappaa?
         -Teidän täytyy todistaa tämän kuvitelman, vaan ei minun. Ymmärrän, olette lukeneet kirjettäni. Te vihaatte minua minun näkemyksistä? Aiotteko ripustaa jonkun rikoksen minulle? Kuitenkin, ette mitään menestyisi. Nyt aikakausi on toinen.
         -Kuka tarvitsee sinua vihatakseen? Et ole köyttä, ja rikokset eivät ole pyykkiä, ripustaa sitä sinulle.
         -Tässä tapauksessa mitä teen täällä? Jo kolme tuntia on kulunut.
         -Meidän täytyy toimittaa sinut johonkin tehdäksemme röntgenkuvausta. Tarkistaaksemme.
         -Olen kiinnostunut, - sanoi viimein ihminen, joka istui tuolilla, - kun sinä olit kadulla Varsovan valtatie viimeisen kerran?
         -Varsovan valtatiellä minulla ei ole ystävää tai tuttavaa ja mitään kiinnostavaa. Mutta tänne Kuntsevoon minä tulin ja aion tulla lisää. Tämä on henkilökohtaista. Vai sinusta se on rikos?
         -Huolestutat ihmistä. Kirjoitat huonoa kirjettä.
         -Sitten mitä rikoslain artikkelia rikon, näiden kirjeiden kirjoittamassa?
          Hymyillessä ivallisesti, he sanoivat poistua ja odottaa käytävässä. Aistin pahaa, joka tuli näistä ihmisistä ja se ei oli käsirysyn karkea paha, vaan ikään kuin paha valkoisissa hansikkaissa. Hyvin heti he kutsuivat minut toimipaikkaan taas.
         -Tässä on hissinaisen valitus, sinä olet haukkunut häntä kirosanoilla. Se on häiriökäyttäytymistä. Nyt aiomme mennä tuomarille. Siitä lain mukaan on pidätyksen kymmenestä viiteentoista päivää.
          Varmasti, kieltäydyin näistä tyhmistä toimista, kuin huutaa, kiroilla, polkaista jaloilla tai heiluttaa nyrkeillä. Kuitenkin närkästyksen räjähdys oli kirjoitettu kasvoillani. He seisoivat tyytyväiset, hymyilivät pahasti. Nyt minä, elämisen jälkeen tasan kuusikymmentä vuotta, samassa tilanteessa tuskin olisin yllättynyt, koska tiedän, että vihamielisistä miehittäjistä ja hunsvoteista on mahdollista odotella mitä tahansa. Perimmiltään se oli pieni koiruus. Siitä huolimatta se oli epäoikeudenmukaisesti ja närkästykseksi jopa olla vangitseva päivien aikana. Jopa tätä ilman en oli kotona jo muutamien kuukausien aikana, ollessa työmatkassa.  
          Tulin tuomarille, luonnollisesti ollessa näiden tyyppien saattamana. Yksi heistä, kuin olen selvittänyt myöhemmin, oli paikallisen miliisin tutkija Buhvalov. Ja tuo mies, joka istui kaikkien edessä, mustassa puvussa ja läpitunkevan katseen kanssa, hän on sama tutkija Jekaterinitšev. Sukunimet ovat todelliset, ilman muuttamista. Minkä vuoksi tekisin jaloaatteiset eleet ja piilottaa he? Kirjoitan kaikki, kuin se tapahtui.
          Tuomari oli toisessa kiinteistössä, viisi minuuttia kävelemistä. Joskus aavistus voi kertoa kylliksi paljon. Se oli keski-ikäinen nainen, luultavasti väsynyt neuvostosta elämästä, ja hän ei näyttänyt viralliselta konnalta, on mahdollista että jopa tunnollinen. Se on tällainen riippuvaisten ihmisten kategoria, jotka eivät halua tehdä pahaa, mutta ovat pakotetut sen ruokkiakseen perheensä pienen summan rahasta, kuitenkin pelkäävät etsimistä toista työtä. Jopa olin pahoillani hänen puolesta. Minä kerroin hänelle summittaisesti, kuten se tapahtui, myös että olen selvänä ja en typerä, jos reagoisin liian vakavasti, vastaamalla julkeukseen, ja kiroilisin rivouksia sinne, minne tämän tytön vanhemmat jo odottelevat minua ja heidän mielialansa on erittäin epäystävällinen. Tarkoitan tyttöä, jonka takia olen tullut tänne.
          Tuomari kuunteli, empimässä ja alentamassa silmät, sitten hän sanoi puristamassa itsestä:
         -Pidätyksen, kymmenen päivien aikana.
          Hän ymmärsi, että en oli syyllistä, mutta mitä voi hän tehdä? Jos hän ilmoittaisi, että minä en ole syyllistä, pidettäisiin hän hulluna ja jos ei heti, sitten vähitellen perittäisiin häntä lähteä tästä työstä. Hän on tehnyt kaikki, että voi: vaikka on asettanut pidätyksen, kuitenkin minimaalinen.
          Sen jälkeen poliisiasemassa en viipynyt pitkä. Puoli tuntia myöhemmin jo ajan auton "Volga" peräistuimella kahden poliisimiehen välissä, ja tutkija Jekaterinitšev istui kuljettajan kanssa edessä. Auto kääntyi Moskovan keskustaa kohti. Ajettiin pitkä. Jo illan ruuhka-aika alkoi. Tutkija ei vaiennut autossa. Hänen puhumisesta olen ymmärtänyt, että jossakin Moskovan eteläosassa talvella yksi tyttö kolmetoista vuotta oli raiskattu ja murhattu veitsellä. Jekaterinitšev ei mitenkään voi löytää syyllisen ja etsiä, jollekulle ripustaisi tämän rikosasian. Minulla ei ole syntynyt mitään jopa vähintä hälytystä, ei vain koska en tehnyt sitä, vaan myös koska en oli Moskovassa lähes kaiken talven aikana, tulin vain juhlan päivinä. Sieltä, missä työskentelen, oli mahdotonta tulla Moskovaan salaisesti, niin jottei kukaan huomaisi virkaveljistä tai kylän asukkaista.
         -Siis te epäilette, ikään kuin olen tehnyt murhan liityttävä raiskauksen kanssa yhden alaikäisen tytön Moskovassa, Varsovan valtatien alueessa?
         -Ei lainkaan. Vain käyttäydyt oudosti, ja meidän täytyy jonkin tarkastaa. Olet tullut tytölle, joka ei halua tavata sinun kanssa, ja sinulla on veitsi taskussa.
         -Minulla on veitsi aina, jopa kun menen kauppaan ostaakseen leipää, se on tottumus liikematkan Kaukasukseen jälkeen. Tällainen veitsi myydään kaikista urheilukaupoista, sen vuoksi ette voi syyttää minua jopa teräaseenkannosta. Hänen vanhemmat ovat suututtaneet tämän tytön minua vastaan, ja yritin tämän tilanteen rauhoittaa. Ettekö lukeneet kirjeistäni? -
         -Vain näistä kirjeistä on mahdollista sinut vangita.
         -Sitten sano, mitä sanaa näistä kirjeistä ja mitä rikoslain artikkelin rikkovat?
         -Vaan miksi sinä tutkit rikoslaista? Luuletko, että on mahdollista huijata oikeudenkäyttöä?
         -Tänä päivänä sinun kollegat jo ovat huijanneet oikeudenkäyttöä. En kiroillut, mutta olette vanginneet minut kymmenen päivien aikana. Enemmän laiton pidättäminen tapahtui. Näytin epäilevänä? Ovatko vanhemmat valittaneet? Kuitenkin näette selvästi, että ei mitään jotain, josta olisi mahdollista syyttää minua. Siis kolme tuntia sitten teidän täytyi minulle antaa mennä. Mutta sinä henkilökohtaisesti käytät aikaa turhaan minun kanssa. Mitä tekisin, ollessa sinun paikalla, minä verifioisin alibia.
         -Mutta älä opeta meitä työskentelemään.
         -Hyvin, anna olla sinusta. Olen murhannut, silponut, olen kaivanut silmät ja haudannut hänet maahan ja olen kirjoittanut siitä kivelle... Kuitenkin en luule, että maksettaisiin palkintoa sinulle vain mielipiteestäsi minusta.
         -Ha, ha, ha! Kuten kiinnostava olet sanonut: murhasit, silvoit, hautasit... - tämä tutkia, myös kuin minä, hän ei oli vitsailemista vastaan yhdessä ja nauramista. Toivoiko hän, että innostuisin liikaa vitseillä siinä määrin, kuin minä alkaisin ilmaista todellisen kompromettoivan materiaalin itseä vastaan, jopa jos minulla se olisi? Ilmeisesti, hänen täytyi usein kohdata hölmöjen kanssa, ja se on lisää yksi peruste kansanjoukkojen tylsämielisyyden hyväksi.
          Tänä aikana auto jo ajoi kadulla Petrovka. Poliisit, istumassa minusta molemmin puolin, olivat tyytyväisinä, se oli nähty, että tämä keskustelu viihdytti heitä.
         -Se näyttää, olemme saapuneet kadulle Petrovka, talolle 38?
        -Älä huoli, nyt sinulle aiotaan tehdä röntgenläpivalaisua, ja sitten mennään takasin. (Se on heidän pakkomielle, tämä röntgenläpivalaisu. Kykenevätkö he sepittää enemmän vaihtelevampi?)
         -Mutta miksi päättelette, ikään kuin haluaisin mennä takasin? Yhtä kaikki täytyy olla kymmenen päivää vankilassa. Luulen, Petrovkassa olisi kiinnostavampi.
         -Tässä sinulla on paljon vapaa-aikaa ajatellaksesi, muistellaksesi, sitten kertoaksesi rehellisesti minulle, missä ja kun rikoit yleistä järjestystä. Jahdattiin sinun jäljessäsi ripeästi, ihmiset näkivät sinut, meillä on paljon kanteluja sinua vastaan, ja se olisi parempi, jos annat täyden tunnustuksen rehellisesti. Meillä toinen ja toinen tapaukset olivat, niin mene, muistele.
          Kyllä, niin tyhmä ja halpa bluffi sellaisessa vankassa (näyttäisi) yrityksessä.
          Kolmipaikkaisessa sellissä, johon on johdettu minä, yksi varas oli, noin neljäkymmentä vuotta vanha, vaaraton ollessa koppitoverina, kuin minusta tuntui. Kahdenkymmenen vuoden aikana hän oli vankiloissa ja leireissä. Se ei oli tuntui, että hän hyötyi hänen "ammatista." Minä kertoi pähkinänkuoressa, kuin se tapahtui.
         -Hölmö! Mitä hymyilet?! - hän protestoi, ottamassa osaa. - ommellaan märkää työtä sinulle, ymmärrätkö sen?! Murhaa!
         -Se kaikki on hölynpöly. Minulla on alibi. Olin työmatkalla.
         -Tultiin tänne ja myös sanottiin alibista. Mutta sen jälkeen löydettiin rikoslain artikkelien iso sarja, ja nähdään, mennään metsänkaatoon viidentoista vuoden aikana. Luulet, että voisit huijata rikospoliisia? No yritä, jos olet niin fiksu.
          Nyt, kolmekymmentäyhdeksän vuotta myöhemmin ja katsomassa taakseen, olen tyytyväinen tuosta, kuten minä sanoin tutkijan kanssa. Vain en kysynyt häneltä yksi asiaa: tuo tyttö, joka oli murhattu talvella 1970- 1971 Moskovan eteläisessä osassa, kuin hänen sukulaiset reagoisivat, jos he kuulisivat, millaiset tyhmyyksiä hän sanoi minulle, jos he näkisivät tämän "veitsen", joihin poliisit niin niuhottivat, saisivat selville kaikesta yhteen, mitä teki tämä tutkija, todellisen rikollisen etsimisen sijasta. Ja jos nämä ihmiset eivät oli hölmöä, mitä lausuntoa he olisivat muodostaneet Neuvostoliitosta, miliisistä, ja Jekaterinitšev itsestä? Haluaisin, jotta he lukisivat tästä nyt. Tämä tieto tuulettaisi heidän nostalgisia ajatuksiansa Neuvostoliitosta, jos ne ovat heillä.
          Yöllä kuulin unissa, enemmän yksi mies oli johdettu meidän selliin. Muistaessa kaikkia äitejä, hän protestoi, että oli vangittu hän rikospoliisiin huliganismista. En tiedä, mitä hän teki rikospoliisissa. Jälkeenpäin eri aikoina eri ihmisestä kysyin, onko mahdollista, että kuuntelulaite olisi tutkintavankiloissa, erityisesti täällä, Petrovkassa. Kaikki samalla kiistivät sitä, argumentoidessa sanoilla: "Tässä tapauksessa he puhuisivat ehdottomasti erilaisesti. Mutta tuolla on paljon ilmiantajia."
          Toisin kuin varas, tämä heppu oli melko epämiellyttävä, ja jos me olisimme reaalisessa vankilassa, kuin, esimerkiksi, Butyrka, on mahdollista, että ennemmin tai myöhemmin taistelisimme. Mutta rikospoliisissa Petrovkassa vankien kesken rähinät eivät tapahtuneet yleensä. Olen tehnyt kokemuksen. Kerroin avoimesti sellissä, ikään kuin kerran Moskovassa Kazanin asemassa olin kokeillut myydä muutama votkan pulloja yöllä korkeaan hintaan. Seuraavana päivänä kuulin tutkijasta:
         -Sanot, että olet viaton, mutta asemassa spekuloit votkaa?
          Sellistä tutkijalle johdettiin pihan halki toiseen rakennukseen, käsiraudoissa, kädet selän taakse. Tutkijan työhuoneessa otettiin pois käsiraudat.
         -Olkaa hyvä, pukeutukaa kelloa, - yksi poliisi vitsaili.
           Ensimmäistä kertaa olin kutsuttiin tutkijalle seuraavana päivänä tulon jälkeen, aamulla.
          -No, kuinka nukuttiin? Kuten on meidän ruoka?
          -Vankilasta ruoka on tavallinen.
         -Oletko muistanut jotakin?
         -Jo sanoin eilen, minulla ei mitään ole muistamaan. Sanoen tarkemmin, minulla on paljon kiinnostavia muistelmia, mutta ei mitään ole kiinnostavaa sinulle.
         -Kuitenkin, muistatko, kiusasit, ihmiset juoksivat sinun perässä, he huusivat "Lopeta! Lopeta!" Mutta sinä pakenit paikallisjunalle ja menit pois, vain tuuli vihelsi.
         -Sinulla on suuri mielikuvitus.
         -Nyt tule tänne. Se on Moskovan kartta. Sillä jossakin Varsovan valtatie on.
         -Täällä se on. Ja mitä seuraa tästä?
         -Tässä saan sinut, - hän sanoi, hymyilemässä ja uhkaamassa etusormella, - tiedät, tiedät tämän alueen!
        -Kieltääkö rikoslaki tietämästä, missä on yksi Moskovan pääasiallisista kaduista? Onko se rikos? Mitä artikkeli kieltää siitä?
         -Artikkeli ei minnekään poistu sinusta, älä huoli. Parempi, mene selliin ja muistele, muistele.
          En tiedä, kenet tutkija viihdytti yhä enemmän tuona päivänä, hänet vai minut?
          Kun astuin sisään selliin, koppitoverit jo käyttäytyivät ehdottomasti erilaisesti. He alkoivat naurahdella:
         -Tiedät, miksi johdettiin sinä tänne? Jotta häpäisisivät rikospoliisia. Ei voida jonkun napata, sen takia siepataan kaikkia. Luulimme, se on murha, raiskaus, ja kuinka meidän täytyy pitää tänä asiana? Ihmiset joutuvat tänne vakavasta rikoksista, vaan sinulla on sinun Lenasta ongelma - se on todellakin anekdootti!
          Vangeilla on elämänkokemus, vaikka se on originelli. Myös ei tarvita sanoa, ikään kuin heillä ei olisi intuitiota. He ovat ymmärtäneet jo seuravana päivänä, että en oli mitään vikaa. Mutta mitä tulee rikospoliisin tutkijaan, ehkä hän ymmärtänyt? Tässä en koskaan usko siihen! Jopa hidasjärkinen ihminen, jos hän tekee sama työtä vuotta aikana, sitten hän pääsee jotain kokemusta. Kuitenkin, kuinka nämä miehet oivalsivat minun todellisesta viattomuudesta? Se tapahtui minun palautuksen aikana ensimmäisestä kuulustelusta. Minä olin autuaassa tietämättömässä, näkemättä mitään vaaraa tapahtumasta. Mistä voin silloin tietää tuolloin, ollessa kaksikymmentä vuotta vanha tässä maassa, jossa lähin ihmiset valehtelivat ja vilpistelivät, että pian jotkut viattomia ihmisiä tultiin ampumaan maanikon Chikatilo rikoksista. Sitten joku tuli olemaan ammuttava maanikon Mihasevich rikoksista. Stalinismi ei ollut kuollut. Se jatkoi marssia planeetalla ja jatkaa sitä tähän saakka. Jo se ei ole tällainen näkyvä, ei niin selvästi ilmaistu, paljon heikompi, kuitenkin korvaamattomat inhimilliset henget vielä jatkavat kuolemista neuvostolaisen raakalaisen tšekistin kantapään alla.
          Minä olin autuaassa tietämättömässä ja luulin, miten se on "jyrkästi" ja "hauskaa": olen Petrovkassa, samassa talossa 38, johdetaan minua tutkijalle kuulustelemalle käsiraudoissa. No se on kiinnostavin ekskursio! Ja tässä tilanteessa ei mitään vakavaa uhkaa minulle. Myös enää, tutkija kuulustelun aikana on ilostuttanut minut. Ja koppitoverit, vilkaisemassa minua, ovat ymmärtäneet kaiken. Mies, joka on raiskannut ja murhannut ja hän on siitä tutkintavankeudessa vankilassa, hän ei palaisi kuulustelusta tutkijalta, hymyilemässä.
          Liittyen kidutukseen, en tiedä kuinka se on nyt, vaan vuonna 1971 Petrovkassa jo kauan sitten ei oli niitä. Kerrotaan, tämä asia tapahtui täysillä kolmekymppisiä ja nelikymppisiä vuonna. Yksi entinen vanki, asunut kaupungissa Istrassa Moskovan lähellä, hän oli vankiloissa ja leireissä kaksikymmentäyksi vuoden aikana ja silloin työskenteli väliaikaisesti geodeettina meillä. Hän kertoi, että viisikymppisten alkupuolella, kun vielä Stalin ja Beria oli elävät, johdetaan hän Petrovkaan 38, hän näin, miten kidutettiin tuolla ja on pyörtynyt kauhusta. Koppitoverit kertoivat, ikään kuin jokin kellari olisi tämän rakennuksen alapuolella, ja tässä kellarissa kauheat epähygieeniset olosuhteet olivat. Vangittiin sinne, jos yritettiin vakavasti lannistaa psykologisesti jonkin. Kuitenkin he itse eivät oli varmat siitä, se oli vain arvaus. Henkilökohtaisesti minä luulen, jos viranomaisen eivät aikoneet kompromettoida tätä laitosta samanlaisilla teoilla, sen takia todennäköisesti tuolla ei mitään oli kellaria. Mutta jos tosiasiallisesta heidän täytyi jotakuta kiduttaa, tuskin se olisi ongelma löytää enemmän sopiva paikkaa sitä varten.
           Seuraavalla kuulusteluilla Jekaterinitšev alkoi kiusata minulle votkan spekulaatiosta, josta jo oli sanottu, mikä lisäsi epäilystäni toisen koppitoverin ilmiantamisesta, joka saapui silloin yöllä. Viimein sanoin tutkijalle:
         -Oletetaan, jossakin, ennen, ikään kuin olen myynyt laittomasti muutama votkan pulloja. Nyt ajattele, mitä on helpommin: paljasta kymmenen murhaa vai todistaa tämän pikku diilin faktan votkan kanssa? Vaan jos tekisin sitä suuressa mittakaavassa, sitten miksi minulla on niin pieni määrä säästöpankissa? (Minulla oli säästöpankin kirja pidättämisen aikana, ja jopa vielä en ollut laittanut rahaa tilille, jota olin säästänyt, ollessa tutkimusmatkalla, ja tämä raha oli kotona).
         -Kyllä, todellisuudessa määrä on vaatimaton.
          Sen jälkeen Jekaterinitšev ei aloittanut enää vuoropuhelua votkan spekulaatiosta. Näyttäisi, hän tarrautui jokaiseen mahdollisuuteen, joka antaisi laillista syytä laajennukselle minun oleskelua vankilassa. Kuitenkin, tämä poliisin tutkija ei oli hölmöä. Jos luulet, hänen tarkoitus oli löytää totuuden, selvittää rikoksen rehellisesti, sitten todellisuudessa hän käyttäytyisi kuten hölmö. Mutta se oli ovela menetelmä. Jos et koskaan johtunut käsittelemään miliisiä, se ei tarkoita, että ei käytetty tämä menetelmä sinua vastaan. Asuintoimiston työntekijät käyttivät tätä menetelmää, kun he tulivat sinulle korjatakseen epäkuntoista putkistoa, korjaajat tekevät sitä, kun kutsut heitä korjatakseen jokaista epäkuntoista asiaa. Virkamiehet tekevät sitä, kun vaadit heistä tarjoamaan sinulle jotain etuisuutta, joka perustuu lakiin sinulle, mutta he hyvin eivät halua tarjota tätä etuisuutta sinulle. He kaikki (ja miliisi ensinnäkin) yrittävät JUURRUTTAA SINUUN SYYLLISYYDENTUNTEEN. Juurruttaa sinuun, ikään kuin sinä itse olisi syyllinen johonkin, että käyttäydyt oudosti tai halpamaisesti, tai epänormaalisti. Jos se tapahtuu miliisissä, juurrutetaan sinuun, että et ole synnitöntä, että sijaitset heidän laitoksessa ei tarpeettomasti. Jos et ole lukutaitoista oikeustieteessä, he narraisivat sinulle rikoslain artikkeleista, jotka eivät ole olemassa, ja jos alat antaa periksi, myöntyä ulkoisesti, vielä se ei olisi heille tarpeeksi. Heidän tarkoitus ei ole vielä menestyttävä. Se tulee olemaan menestyttävä vain tapauksessa, kun sinä itse tulet uskomaan epäilemättä, ikään kuin olisit syyllinen johonkin. Tästä tutkijasta ei ollut ensimmäisenä pääasiallisena jaksona havaitakseen toisen ja toisen konkreettisen pikku ilkityön faktaa (tietenkin, mukaan luettuna se oli myös), vaan jotta minä itse muistaisin jotain. Voi olla myin jonkin jossakin tai jossakin kiroilin jotakuta, voi olla löin jotakuta kasvoihin tai viittilöi veitsen kanssa ja pakenin, ja pääasia ei välttämättä kerro hänelle, vaan jotta minä itse muistaisin ja alkaisin tuntua itseä rikolliseksi. Sen suhteen hän toimi varmasti ei typerästi.
          Mutta täällä ikään kuin viikate on törmännyt kiveen. Hän heitti nuolta hyvin ei minun heikkoon kohtaan. Selitän vertaamista varten. Karhu pystyy pelottamaan minua, pakottamaan pakenemaan, pahoinpitelemään, tappamaan, mutta siitä minä en koskaan tuntuisi itseä alhaisempi, kuin tämä karhu. Ei väliä, että se tekisi, se pysyisi karhuna, ja mitä tahansa minä tuntisin itseä ihmisenä. Jos loukattaisiin minua kadulla, sitten en lainkaan tuntisi, että arvoni tekee fiasko. Minusta se on karjan kokous, jota vastaan minulla sen täytyy olla sodankäyntitaito, jotta loppujen lopuksi olisi huonosta heille, vaan ei minulle. Jopa jos vaimoni pettäisi, en aistisi, ikään kuin minä tulen huonompi siitä. Se tarkoittaisi, että jokin vika on hänellä, mutta ei ole minulla. Ilmeisestä se on syy, josta minulla ei ole mustasukkaisuuden aistia. Se on minun yksilöllisyyden eroavaisuus, hyvin suotuisa, kuten kävi ilmi, ja se on luonnollisesti, että tuskin jokin poliisin tutkija pystyisi luomaan syyllisyydentunteen mielessäni, puhumattakaan jos minulla ei ole sitä. Minusta, hän ei lainkaan ole parempi, kuin vihollinen sodassa, Hitlerin miehittäjä. Ajattelin, kuten vihjailla hänelle, tässä tilanteessa vahingoittamatta minulle, että jos tulen murhaajaksi jonakin päivänä, sitten ei mitään pojat tai tytöt tulisivat minun ensimmäiseksi uhriksi, vaan hän itse. Ja tällaiset asiat, kuin valta, vaikutusvalta, lihasvoima, sotilasarvo - kaikki ne eivät suinkaan auta elvyttämään vainajan.
         -Valitettavasti, maailma on niin tehty, että vahvat ihmiset hakkaavat heikot. Olet miliisin tutkija, kruununmies. Olet annettu paljon valtuutta, ja se on sinun voimakkuus. Joku nuori joutuu sinun näköpiiriin, sinusta maailmankatsomuksesta, laiskuri tai hippi, tai ei tiedetä mitä minun kasvoissani. Hänellä ei ole valtaa tai vaikutusvaltaa, ja lisäksi hänelle on henkilökohtainen ongelma: hän yrittää pelastaa rakastetun tytön hänen vanhempien huonosta vaikutuksesta. Vanhemmat haluavat hankkiutua eroon hänestä ja kutsuvat miliisiä. Miliisin työntekijät Kuntsevossa osoittautuvat samat luihut, kuin hänen vanhemmat, jotka ovat hemmotellut anakronismeista, keskiaikaisesta ennakkoluuloista. Vihaiset, mutta oikeudentuntoiset kirjeet aiheuttavat heiltä vihaa ja kiukkua. He haluaisivat hävittää minut. Ja silloin he soittavat teihin Petrovkaan 38 ja kertovat, että heillä on yksi sopiva asiakasohjelma, jolle te voisitte hirttää työläs paljastamalle rikoksen. Nyt aika ei ole tällainen ja tuskin tästä menestyisitte, kuitenkin ette huomioi enemmän yksityiskohtaa. Vahvat ihmiset voivat hakata heikot vain johonkin hetkeen asti. Jos otetaan kaikki heikosta ihmisestä, hän tulee vahvempi, kuin muut vahvat, koska VAHVIN ON YKSI, JOLLA EI MITÄÄN OLE, JOTAIN OLISI MAHDOLLISTA MENETTÄÄ.
         -Höh, sinulla on kiinnostava teoria.
         -Kyllä, varmasti. Vahvin on yksi, jolla ei mitään ole, jotain olisi mahdollista menettää. Hän voi kaikki.
         -Mitä nimittäin?
         -Kaikki, että on mahdollista fysikaalisesti.
          Tauko astui, jonka aikana hän siristi, tai toljotti, tai pudisti päätään. Hän varmaan on arvannut, että jos tuomittaisiin minua tuosta rikoksesta, jonka en ole tehnyt, sitten yrittäisin kostaa ja kostaisin hirveän. Varmasti, ihmiset hänen ammatista tottuivat uhkiin, jopa suoriin ja peittelemättömiin, vaan asia, joka askarrutti hänet, se on hienostunut ja virtaviivainen muoto, jossa minä olin tämän uhan lahjoittanut. Niinku ei mitään oli, mistä olisi mahdollista syyttää, mutta sen kanssa se on kylliksi ymmärrettävä noille, jotka eivät ole tyhmää. Lähtien joka kerta kun kohtaamme, perinteisen fraasin jälkeen "terveterve", hän lisäsi, hymyilemässä:
         -No mitä tapahtuu, Boria? Hakkaavatko vahvat ihmiset heikkoja?
         -Oikein. Vaan vahvin on yksi, jolla ei mitään ole, jotain olisi mahdollista menettää.
          Tämä iteratiivinen päivittäin vuoropuhelu alkoi hauskaa muistuttaa salasanasta ja vasteista.
          Seuraavissa kuulusteluissa hän vaati minulta, että kirjoitan yksityiskohtaisesti, mitä päivää olin työmatkassa, mitä päivää tulin kotiin, millä junalla tulin ja menin, kuka työskenteli minun kanssa ja voi näyttää toteen, että minä en poistunut pitkäksi aikaa. Yksi päivänä poliisi, joka johti minua tutkijalle, suositti minulle pukeutua lippalakin, koska ulkona hyvin on viiletty. Poistuin hänen kanssa, ei mitään ole kylmenemistä, on lämmin ja aurinkoisesti.
         -Seiso täällä.
          Ja etäältä kuultiin käskyä:
         -Kaikki teistä tulkaa tänne.
          Etäällä ihmisten ryhmä ilmestyi, jotka katsoivat minua jotenkin epämiellyttävä. Heihin etäisyys oli suunnilleen kolmekymmentä metriä.
         -Oliko se tunnistaminen, - kysyin jo tutkijan toimipaikassa.
          Jekaterinitšev ei kiistänyt sitä. Tällä kerralla hänellä oli jokin jurottanut ulkonäkö. Enemmän todennäköinen katsomassa minua, nuo ihmiset eivät nähneet tuota, yhden hän oli etsimässä, vaikka johdettiin tunnistaminen sopimattomasti: kaukaa, minä olin yksinäisenä, mutta tässä tapauksessa heidän täytyi liittää kaksi ihmiset epäillyn liepeille vähentääkseen virheen todennäköisyyttä.
          Hallinnollisen pidätyksen aika tuli loppuun.
         -Pian Fantomas syö vaalea leipää, - yksi koppitovereista on pilaillut. Hän ei erehdy.
          Vain paljon vuosia myöhemmin olen ymmärtänyt, mikä vaaran olin saatettu noina päivinä. Luojan kiitos, että kaikki tapahtui niin. Jopa olisi väärin sanoa, että olen välttänyt vain vähäisellä pelästymällä, koska minä ei mitään näin pelästymille ehdottomasti. Naiivisti lapsekas oli pidetty, että se kaikki on "jyrkästi" ja "hauskaa". Vain yhtenä päivänä näin unen: näyttämö; jokin pioneeri pioneerin solmiossa seisoi näyttämölle ja lauloi mikrofoniin hänen lapsellisella äänellä vankilan suosittua laulua:
                    Oi, äiti, kuin Siperian rautatiellä
                    Lähetetään meitä pitkälle matkalle.
          Herätessä, silloin ajattelin: "Perkele! Ikään kuin minulle sitä ei olisi tarpeeksi!" Ja se oli kaikki. Ei mitään oli enää vaivaamista, sitä paitsi ja närkästystä hissinaisen herjauksesta ja Kuntsevon kyttien kataluudesta. Ja siitä tappiota oli korvattu tällaisella, kuten oli minusta, kiinnostavalla "ekskursiolla" Petrovkassa 38 sisästä. Kuinka paljon oli heitä, tällaisia naiiveja haaveilijoita, jotka, kuin minä itse, uskoivat, että nyt väärä aikoo olla havaittava, ja aiotaan antaa heille mennä, mutta heitä ei oli kohtalo palata elävänä! Kuinka paljon heitä palasivat rikin terveyden kanssa, rujon psyyken kanssa ja mustatun hengen kanssa, henki, joka  on kokenut loukkaantumista fantastisesta mittakaavassa ja joka nyt huokui voimatonta vihaa. Mitä tapahtuisi minulle, jos en oli kaiken talven aikana työmatkalla? Ovatko ilman syyllisyyttä menehdytyt henget tutkijan Jekaterinitševin omallatunnollansa ja kuinka paljon on niitä? Tuolloin keväällä vuonna 1971 olin kaksikymmentä vuotta vanha, vielä ei oli täyttänyt kaksikymmentäyksi. Hän oli näennäisesti kolmekymmentäviisi vuotta. Siis nyt hän on seitsemänkymmentäviisi vuotta vanha. Se on kiinnostava, juoko hän nyt konjakkia sitruunan kanssa vai jo, kuin sanotaan, hän on potkaissut tyhjää? Jos hän on elävä, hänellä on vain ainoa mahdollisuus: mennä kirkkoon, ei väliä minkä denominaation, varmasti, olisi parempi jokaisen protestanttisista, ja vilpittömästi katua. Ja sitten Jumala antaa anteeksi hänelle. Ja jos hän pystyy, sitten kuvailla syyttömän paha-aikeisen tuomitsemisen kaikki tapaukset, jotka oli hänen ja hänen viraston tehtailemat, ja tehdä tätä tietoa kuuluisaksi kaikelle maailmalle, laittamassa sitä Internetissä. Se olisi kristillisenä saavutuksena. Mutta valitettavasti tämä tapahtumien kulku olisi vähän uskottava.
          Maailman täytyy tietää totuuden, ja on aika lakata uskomasta naiiveihin satuihin Zheglovista ja Sharapovista (elokuvan henkilöt rikospoliisista Neuvostoliitossa). Se on pahantahtoinen, barbaarinen, saatanallinen valtio, joka on tullut Venäjän tilalle, joka oli menehtynyt tšekistin saappaan alapuolella vuonna 1917. Olisi parempi muistuttaa useammin kaikkien sivistyneiden maiden hallituksia, että mikä tahansa sopimus paholaisen ja antikristuksen kanssa ei koskaan ole hyödyllisenä, vaan ennemmin tai myöhemmin takuulla tulee sivuttain. "Hedelmistä te heidät tunnette." - sanotaan pyhästä kirjoituksesta. Pahaa hedelmää, jotka ovat kertynyt täyttäneet sodassa Tšetšeniaa vastaan enemmän, kuin olisi ihan ymmärtääkseen, kenen kanssa täytyy kohdata, myös ymmärtääkseen, että tämä maa ei ole korjautunut, vaan vielä on vaarallinen varten kaikkea maailmaa.
          Minun vapautuksen jälkeen hallinnollisestä pidätyksestä yksi toinen epäesteettinen episodi tapahtui, samasta tapauksesta. Kun en oli kotona toukokuun puolivälissä 1971 vuonna meidän kotiin olivat penkomaan. Tämä tapahtuma pelotti äitiä ja isoäitiä. Nämä kytät puhumassa sävyllä, joka oli rikkonut kaikki argumenttia, he vaativat anna ison veitsen. Isoäiti toi kaikki veitset, jotka olivat meidän kotona, ja laittoi niiden kuokkavieraiden edelle.
         -Ei, tarvitsemme isoa veitsiä!
          Mutta näkemässä, että neuvoston tavan ihmiset ovat peloissaan, joten tuskin piilottavat jotain, he poistui. Miksi tarvitsivat he isoa veitsiä, kun alibi oli ollut todistettu, ja tunnistaminen ei ollut antanut mitään tulosta? Olen varma, että todistuksen väärentämistä varten. Se ei oli Jekaterinitšev itse, koska keskustelun käsialaa ei oli hänen, kuitenkin jos nämä ihmiset olivat ei hänen, sitten kenen? Vaikka oikeudenkäyntivirhettä täpähtuvat kaikessa maailmassa, vaan tässä maassa nämä virhettä merkitsevät paha-aikeinen luonteenpiirrettä, toisin sanoen pahat aikomukset ovat hyvin nähtävät. Sen takia näiden virheiden määrä on useita kertaluokkia suurempi.
          Tämän "ekskursion" Petrovkaan 38 jälkeen päätin piileksiä, väliaikaisesti lakatessa jäljittämästä Lenaa ja hänen vanhempia. Jos uudelleen suorittaa joitain toimenpiteitä saman miliisin alueessa, se ei olisi viisasta. En lainkaan aikonut jättää heidät rauhaan ja jatkoi valmistautumaan seuraavia aktioita. Yksi vuosi myöhemmin suoritin kokeilut, joista kirjoitti minun päiväkirjaan nimeltä "Hippi-1" ja "Hippi-2". Se olivat taisteluharjoitusten, varalta jos minun olisi pakko olla pakosalla. Näiden kokeilujen käynnissä olen saanut hyödyllisiä taitoja: olen oppinut matkustamaan ilman rahaa pitkiä matkoja, aina Krasnoyarskaan saakka. Jonain päivänä tulevaisuudella aion kirjoittaa siitä. Se olivat onnellisin päivät elämässäni. Ja suurin juhla elämässäni oli 1991 vuonna, kun tämä totalitaarinen hirviö, se on Neuvostoliitto, on pudonnut. Ja vaikka stalinismi ja fasismi eivät ole kuolleet, vaan jatkavat hänen mustaa tekemistä, nyt ymmärretään, että heillä ei mitään ole tulevaisuutta. Tulevaisuus on eurooppalaisella sivilisaatiolla, missä noudatetaan luonnonoikeusteoriaa ja amerikkalaista lakiehdotusta henkilön oikeuksista. Tämä sivilisaatio sisältää ei vain eurooppalaiset maat, vaan myös Yhdysvallat, Kanadan ja Japanin. Maailma vapauttaa itsensä keskiaikaisen obskurantismin kahleista, ja se johtaa asteittain kristinuskon, islamin ja toisten maailmoiden uskontojen yhdistämiseen, joka jo oli Daniilin Andreevin ennustama.
          Kuitenkin palaamme tämän esseen yhteen pääteemoista, onnettoman rakkauden ongelmaan, joka perimmiltään ei voi olla rakkautena. Se on harha, josta olisi hyvin helppo hankkiutua eroon, jos ymmärtäisit, että sinun unelman kohteella ei mitään ole täydellisyyttä, jota sinä itse olet keksinyt hänestä. He, joita voisit rakastaa, ovat olemassa, jopa on paljon heitä, koska jos sinun mahdollinen rakas olisi vain ainoa seitsemästä miljardia ihmistä planeetalla, sitten tällainen tapaaminen olisi epätodellinen käytännöllisesti. Kuitenkin sinun täytyy yrittää ja etsiä, vaan ei tarttua yhteen nähtävään, keksiessä hänestä tuota täydellisyyttä, jota hänellä ei koskaan oli ja ei aio olla. Verkon markkinoinnissa opetetaan, että siellä on vain 6% ihmistä, joiden kanssa jokin liiketoiminta on mahdollinen. Loppuosa eivät mihinkään pysty tai olet yhteen sovittamaton heidän kanssa psykologisesti. Ja se tapahtuu ei Venäjällä, vaan maissa, joissa ei nähty neuvoston panssarivaunuja, joissa ei tiedetä, mitä on jonottaminen makkaralle, leirin siveellisyys ja paperin tarkastus ilman syytä. Tässä maassa usein kuullaan: "Kaikki miehet ovat kusipäät" tai: "Kaikki naiset ovat huorat". Kuka on oikeassa heistä? Kummatkin puolta ovat oikeassa, koska kansat, joka oli kommunistien sijan käpälän koskettamat, he ovat hyvin korruptoituneet, kaikki heistä miehet ja naiset, sen vuoksi etsiä elämän ystävää täällä, se olisi sama asia, kuin etsiä vaimoa ilotalosta tai aviomiestä vankilasta: on mahdollista löytää, mutta hyvin vaikeampi.
          Anna oletamme, että yritit, etsit ja viimein on toteuduttu, kuin sanottiin Evankeliumista: "jokainen etsijä löytää..." Toisin sanoen, erehtymättä, mutta olet löytänyt samaa sitä, jota etsit. Ja mitä olisi sen jälkeen? Luuletko, että täällä Venäjällä normaali elämä olisi mahdollista? Ikään kuin nämä pilalliset, katalat ja kateelliset ihmiset, jotka ovat totuttaudutut tuhoamaan jonkun kotilieden, oman talon rakentamisen sijasta, luuletko, että he eivät tulisi estämään teille elää rauhallisesti? Myös lisää sille, että heidän kollektivistinen siveellisyys on erittäin kaukana lännen individualismista, sen vuoksi heidän seurallisuus on hyvin tungetteleva, jopa saakka pakottavaan, jos et ole valmis olemaan ristiriidassa hankkiutuaksesi eroon haitallisesta kontaktista. Tällaiset ihmiset tunkeutuisivat sinun perheesi, joiden kanssa lännen individualistit inhoaisivat jopa seisoa heidän vieressä. Luuletko, että on mahdollista tulla olemaan toimeen naiden ihmisten kanssa, "löytäessä avaimen" heille? Koska lapsuuden alusta juurrutettiin sinulle, ikään kuin se ei vain mahdollinen, vaan oltava. Olen mieltä, on mahdollista olemaan toimeen naiden ihmisten kanssa, myös on mahdollista "löytämään avaimen" heille, mutta hyvin korkealla hinnalla, oman degenoroitumisen hinnalla. Täällä miliisi on jottei puolustaa sinua, vaan vainota, jos uskallat puolustaa itseä ja perheeni. Jos Yhdysvalloissa joku kokeilisi iskeä vanhaa naista eläkeläistä kasvoihin ottaakseen eläkkeen rahaa hänestä, vuorostaan hän ampuisi pistoolista ja ei mitään olisi syytöstä häntä vastaan. Mutta Venäjällä hän olisi vangittava vain aseen säilytyksestä. En suinkaan poistunut aiheesta. Vain paljon teistä kärsivät, koska heidän rakas kielsi heitä, joka tosiasiallisesti ei ole heidän, vaan se on vieras ehdottomasti, ja sinä itse haluaisit erota hänestä, jos olisit kokeillut elää yhdessä. Vain näette ongelman sinne, missä sitä ei ole. Mutta kun löydät sinun todellista rakas, sitten jo todellinen ongelma syntyisi, ja tämä ongelma periytyisi ei sinun rakastajasta, vaan tästä valtiosta.
          Varmasti, nyt olette odottamassa oppimaan, kuten sitten minun kohtaloni kehittyi. Kuten oli kehittymässä tuon tytön kohtalonsa, jota jahtasin niin, minä jo kirjoitti: hän jäi yhtenä ja hänelle on tytär, joka oli syntynyt suunnilleen 1984 vuonna. Vaan minä olen perustanut sen, jota halusin: ison ja ystävällisen perheeni, melkein kuin Kaukasuksessa, kuitenkin olen rakentanut tämän perheeni toisen naisen kanssa. Se on vaimoni, jonka kanssa olen elämässä jo 38 vuotta (jo 44, kun kääntämässä suomeksi), ja me olemme neliä aikuista lasta kahdestakymmenestä kolmeenkymmeneen kuusi vuotta. Venäjällä sanotaan: "Olla elänyt elämästä ei ole sama asia, että mennä pellon yli." Tosiasiallisesti se ei oli peltoa, jonka olen mennyt yli. Olen mennyt vaarallisen hyllysuon yli, missä on mahdollista upota jokaisessa paikassa, mutta en ole uponnut, jopa en liiemmin ryvettynyt, minun tietoni ja Luojan ansiosta, joka aina auttoi minua. Kuitenkin se ei ole tällainen maa, jossa olisi mahdollista kasvattaa lapsia, luoda jotain käytännöllistä, jalostaa itseä ja iloita elämästä. Minä menestyin selviämään, jopa ei huono. Kuitenkin, vilpittömästi sanoen, en voi antaa takuuta, että ylität tämän suon loppuun asti uppoamatta, että sinulla kaikki tulee olemaan onnekas myös, kuin tämä oli minulta. Se on kirottu menehtyvä maailma. Sillä on kauhea Karma. Täällä Antichrist ohjaa ja Johannin Ilmestyksensaajan profetiat ilmaisevat selvästi ja selvemmin päivä päivältä. Asia, joka on koreileva selvimmin, se on oikeuden halventaminen henkilöön joka paikassa. Tämä maa on vankila ja sen kansalaiset ovat vangit. Täällä ei ratkaista yhteiskunnallisia ongelmia, ja ne jatkavat olemassa vuosisatojen aikana. Ja ei kukaan mitään menestynyt jotain muuttaa täällä. Gorbachevin uudistus tapahtui syystä heikon ja tehottoman kansantalouden tuhoamisesta, joka oli yllytetty rasittavasta varustelukilvasta, koska epäsäännöllinen ja epäoikeudenmukainen valtion elämäntapa väistämättömästi, ennemmin tai myöhemmin huonosti vaikuttaisi kansantaloutta. Ja tämä luonnollinen lainalaisuus on pahan valtojen yksi heikko kohta. Jos poistut Länteen, sinulle olisi parempi pitää itseä pois jokaisista diasporista, jotka ovat tulleet entisestä Neuvostoliitosta. Muutoin on mahdollista olla sotkettu mihin tahansa pahaan, mihin tahansa rikollisuuteen, ja mitä on huonoin, tulla pakonalaiseksi luihujen joukosta. Jopa en luottaisi ulkomaalaisiin, jotka tulevat tänne asioidakseen. Mitä hyvää he löysivät täältä? Olisipa mahdollista ymmärtää romantikkoja, riskin ja seikkailojen harrastajia. Kuitenkin aateliset seikkailojen harrastajat inhoaisivat jotain tehdä yhteisesti tällaisen iljettävyyden kanssa. Ei. Olisi parempi tulla edistyksellisen eurooppalaisen sivilisaation osaksi ja polttaa kaikki sillat tästä kuolevasta maailmasta. Ja oppiminen vieraita kieliä olisi hyödyllinen sinun itsen evoluutiolle. Sillä sanotaan Raamatusta: "Lähtekää siitä ulos, te minun kansani, ettette tulisi hänen synteihinsä osallisiksi ja saisi tekin kärsiä hänen vitsauksistansa." (Johanneksen ilmestys 18: 4).
          Kyllä, tosiasiallisesti, kuluttamalla tällaista tiedon tilavuutta, joka on kasaantunut ikään kuusikymmentä vuotta, minä en tekisi sitä, jota tein, ollessa kaksikymmentä vuotta. Myös olisi käytännöllinen erilaistaa ihmeet mahdottomuuksista. Mahdottomuus, se on asia, joka ei koskaan tapahdu ja ei voi tapahtua. Ihme, se on asia, joka tapahtuu, mutta erittäin harvinainen. Vaikutuksen yritys johonkuhun, toivomalla, että hän muuttuisi, se on veto ihmeestä. Tällaiset tapahtumat, kuin apostolilla Paavalilla ajattelutavan muutos, kun kristinuskon vainoojasta hän muuttui sen uskovaiseksi, ovat erittäin harvinaiset. Tässä on miksi suuri opettaja ja profeetta Muhammed sanoi: "Sinulla on vain luovutusvelvollisuus", siis tiedon lähetyksestä. Mutta sen jälkeen sinun ei tarvitse huolehtia, kuin reagoisi ihminen, joka on saanut tämän tiedon. Maanitella häntä pitkään, saati erityisesti pitää silmällä häntä vuotta aikana, valittamalla, koska hän ei hyväksy totuutta, ja siitä hän pilaa omaa elämänsä ja vahingoittaa itselle - se olisi virhe. Kuitenkin en luule, ikään kuin kaikki tapahtui turhaan. Yksi suuri runoilija sanoi: "Se ei ollut antanut meille edeltäkäsin arvataksemme, kuten meidän sana tehoaisi." Kymmeniä ihmisiä olivat tämän tarinan todistajina: sama hissinainen, samat poliisit, sama tutkija, heidän sukulaiset, joille he kertoivat tätä tarinaa kotona, palaamalla työstä. Vaikutus heihin kaikkiin minun mielenilmaisuista, minun henkilökohtaisesta esimerkistä ei voi olla olemattomat. Ja jos vähintään joku yksi, tästä pitkästä rivistä, jopa jos ei heti, jopa jos kaksikymmentä vuotta myöhemmin, jopa jos neljäkymmentä vuotta myöhemmin joku alkaisi ajatella tästä, sitten hyöty siitä olisi niin suuri, että olisi vaikea yliarvioida sitä.
         Olin yksi noista jokusista, jotka näkivät tämän toimiston Petrovkalla 38 sisästä, ja olisi syntinä vaieta siitä. "Kaikki on hyvä, että päättyy hyvä", - niin sananlasku kuuluu, ja kaiken kaikkiaan pahojen valtojen pyrkimys hävittää minut oli muuttunut jännittäväksi ekskursioksi todellisesti.